"Kiitoksia! — en minä kipeä ole, vaan väsyksissä."
"Maria, olen ollut paha sinua kohtaan näinä päivinä, olen tehnyt surusi vielä raskaammaksi. Välistä minun mielestäni et surrut kyllin ja silloin tulin kylmäksi ja kalseaksi ja kohtelin sinua niin tylysti."
"Et olisi sitä tehnyt, Juho, jos olisit tietänyt kuinka sinua ikävöitsin ja kuinka hyvin olisin tarvinnut sinulta tukea. — Emmekö levähdä tässä tuokion aikaa!"
"Minä kannan sinut kotiin ja sitten noudan lääkäriä."
"Älä, älä, voin varsin hyvin käydä, — minulla on ollut sama kipu lapsena, — älä nyt huolistu, se on paljasta väsymystä."
Niin kulkivat he nyt ensi kerran yhdessä kirkkotietä eteenpäin. Portilla tahtoi Maria taas levähtää, mutta Juho otti hänet syliinsä ja kantoi hänen kotiin. Oikein oli hänelle lievitykseksi tehdä tätä hänen edestään.
Lähdettiin kiireesti lääkäriä hakemaan. Juho kulki levottomasti edes takaisin odottaessaan. Tällä kertaa ei hän kysynyt jämeästi ja käskeväisesti: "mitäs nyt?" vaan antoi lääkärin ensin puhua.
"Hän on liiaksi jännittänyt sekä ruumiin- että sielunvoimansa; rintakin on vahingoittunut, vaikk'ei suuressa määrässä. — Kuka täällä oikeastaan voisi häntä hoitaa? Kerttuhan on poissa. Voittehan itse antaa hänelle rohtoja, — joka toinen tunti, — mutta tarkoitin kaikessa muussa?"
"Sisäneitsyt."
"Tokkohan hän siihen sopii? — no niin, eihän sitä muuta vaarinotettavaa olekaan."