"Älä ole peloissasi, kyllä sinä saat jäädä luoksemme ja sitten ei sinun tarvitse koskaan enää itkeä, ei palella, eikä nähdä nälkää. Me leikimme yhdessä, ja minä näytän sinulle nukkeni, sinä saat toisen niistä omaksesi, sievemmän, sen jolla on molemmat käsivarret tallella."
"Voi ei, kyllä kai minun täytyy lähteä pois."
"Sitä en usko, äiti on niin hyvä ja isä myöskin, mutta hän on Jumalan luona ylhäällä taivaassa. Tuo kuva, joka riippuu tuossa, on hänen kuvansa. Katsos kuinka lempeästi hän meitä katselee, hän pitää paljon pienistä lapsista, mutta ainoastaan silloin kun he ovat kilttejä."
Minä en häntä ymmärtänyt, katselin taivasta, katselin kirkasta katsetta, jonka kuva minuun loi.
"Hän on sinun näköisesi."
"Niin sanovat kaikki, mutta miksikä näytät noin pelästyneeltä? Sinähän aivan vapiset. Jumalan kiitos, tuossa tulee äiti."
Hänen astuessaan sisään lankesin minä ehdottomasti polvilleni nostaen käteni häntä kohti.
"Marie, tahdotko olla nöyrä, tottelevainen ja hyvä pieni tyttö?"
"Tahdon, tahdon olla kaikkea, kunhan vain saan jäädä."
Hän nosti minut syliinsä. "No, jää sitten, lapseni, Jumala antakoon siihen siunauksensa!"