Kuulin selvään hänen sanansa, mutta kuten ihminen, joka yön pimeydestä äkkiä joutuu häikäisevään valoon, ehdottomasti sulkee silmänsä, voimatta sitä kestää, suljin minä sydämmeni onnelta. Luulin näkeväni unta. Mutta vihdoin kaikki minulle selveni. Niin, unta se olikin, mutta niin ihanaa, etten sen vertaista koskaan ollut nähnyt. Jospa sitä vain kestäisi kauan!
Minut vietiin pieneen huoneeseen, jossa oli kaksi lumivalkeata vuodetta, toinen iso, toinen pieni, pesupöytä, kaappi ja pieni sohva. "Se tulee olemaan sinun vuoteesi vastaiseksi", sanoivat he.
Minna hyppeli ilosta ja taputti käsiään, sillä aikaa kun hänen äitinsä pesi minut ja kevein käsin varovaisesti suori ja palmikoitsi pitkän, tummanruskean tukkani. Sitten minut puettiin kiireestä kantapäähän Minnan vaatteisiin, jotka kaikki minulle sopivat, jopa pienet kiiltävät kengätkin ja valkoiset sukat. Hame oli jotensakin väljä, mutta sitä ei huomannut, kun pieni punaruutuinen esiliina tuli ylle.
"Nyt hänen pitää saada nähdä itsensä, eikö totta, äiti?"
He veivät minut vierashuoneeseen ja asettivat minut tuolille peilin eteen. Näin siinä melkein vieraat kasvot, kalpeat, laihat, rumat pienet kasvot, joiden ainoastaan hämärästi muistin joskus ennen nähneeni kuvastuvan huonekalukauppiaitten näytteille ripustettuihin peileihin. Niitä ei ilokseen katsellut, mutta puku oli niin soma, niin sileä ja puhdas. Pieni kauhtunut puuvillaleninki, joka oli ylläni, tuntui minusta kuninkaalliselta komeudelta. Olivatko nuo jalat kiiltävine kenkineen todellakin minun? Minunko tukkani, joka ennen aina oli minua vaivannut silmiin pyrkimällä ja tarttumalla kiinni joka paikkaan, sekö nyt paksuina sileinä palmikkoina riippui hartioillani?
"No, tyttöseni, oletko nyt iloinen?"
"Olen hyvin iloinen."
"Mutta nälkäinen, eikö niin, kuten Minna ja minäkin? Kello onkin jo yli kahdeksan."
Hän meni pois huoneesta. Olisin niin kernaasti häntä seurannut, vaan en uskaltanut. Kunhan vain en heräisi, ennenkuin hän palaa, ajattelin.
"Tässä saat nähdä nukkeni. Tämä on Ingeborg, hänellä on vain yksi
käsivarsi, mutta sitä ei näe, kun hän makaa sängyssä, ja tämä on
Dagmar. Hän on poslinista, hänet voi pestä. Hänet sinä saat omaksesi.
Minulla on tässä myöskin mylly, pallo, kuvakirjoja ja sulkapallopeli."