"Marie, mitä me teemme, mitä me teemme!"
"Ole hiljaa, rakas lapsi, ja pysy vuoteessasi. Olit niin sairas, ja Jumala on tehnyt sinut jo melkein terveeksi. Voit olla varma siitä että hän antaa tämänkin tau'ota."
Samassa tempaistiin ovi auki ja hoitajatar syöksyi sisään kalman kalpeana.
"Maailman loppu on tulossa", sanoi hän, "mutta vielä pahempaa on, että puutarhassa liikkuu ja akkunain luona rapisee. Tämmöinen ilma on kuin luotu varkaita ja rosvoja varten. Jumala armahtakoon meitä heikkoja naisia!"
"Tuuli se vain on, joka saa puunoksat rapisemaan."
Salama seurasi toistaan; heidän valituksensa hämmentyivät voimakkaaseen ukkosenjyrinään.
"Marie", kuiskasi Henriette, "etkö luule, että maailman loppu todella on lähellä?"
"En, pikku Henny, sitä en luule ja tiedän, ettei Jumala meitä missään tapauksessa hylkää. — Teidän täytyy todellakin hiukan hillitä itseänne, matami Olsen, lapset ovat muutoinkin peloissaan. Usko minua, Louise, parin tunnin kuluttua on kaikki tämä oleva lopussa, ja päivä koittaa entistä kauniimpana."
"Parin tunnin! Voi, sen ajan kuluessa saattaa paljon tapahtua. Mitä se oli? Ettekö kuulleet jotakin, askeleita?"
"Ei, rankkasade sen aikaansai."