Vihdoin päivän koittaessa taukosi raju-ilma. Aurinko nousi kaikessa komeudessaan, tomu oli huuhtoutunut lehdiltä ja kukkasilta, kaikki näytti niin nuorentuneelta ja keväiseltä. Hengitin raitista, puhdistunutta ilmaa verannalla ja kiitin Jumalaa, joka oli meitä suojellut.
Hoitajatar oli mennyt ylös huoneeseensa. Lapset nukkuivat. Tunsin olevani hyvin raukea, voimaton, rasittunut. Asetuin sohvan nurkkaan ja elin pian unessa uudestaan tuon kamalan yön.
KOLMASTOISTA LUKU.
Kun avasin silmäni, näin hämmästyksekseni kookkaan olennon seisovan edessäni. Pimeässä en voinut tuntea, kuka se oli, mutta kuulin pian äänestä, että se oli salaneuvoksetar Trolle.
"Olen pahoillani, jos herätin teidät."
Hän ojensi minulle kätensä, ja minusta tuntui kuin se olisi hiukan vapissut.
"En tiennyt tästä mitään ennenkuin eilen. Menkäämme tuonne toiseen huoneeseen."
Kun tulimme valoisaan puutarhahuoneeseen, katsoi hän minua tutkivasti silmiin.
"Äiti ja sisar matkustivat pois, ja te jäitte!"
"Onhan se luonnollista, kun minulla on tuhkarokko ollut."