Seisoin mäellä lehmuksen alla ja katselin kartanoa, jossa kamarineuvoksen herrasväki asui. Talo oli valkoinen, punakattoinen, taustana metsä kellanruskeassa syyspuvussaan. Käännyin sitten pappilaa katsomaan, joka näytti niin hauskalta savuavine piippuineen, tyhjine haikaranpesineen ja monine kirkkaine akkunoineen. Siellä he olivat! Minun ei tarvinnut astua kuin muutama askel, niin olin heidän luonaan. Avasin portin, läksin astelemaan polkua pitkin, kanervakummun yli, lähteen ohitse metsään. Diana juoksenteli edestakaisin aivan haltioissaan. Keltaiset lehdet tanssivat jalkaini edessä, kävi vinha tuuli ja tuon tuostakin tipahteli suuria, raskaita sadepisaroita. Taivas oli lyijynharmaa, mutta minusta kaikki sittenkin oli ihanaa.
Iloni puhkesi lauluksi. Juoksin yhä edemmäksi metsään ja käännyin sitten äkkiä takaisin. Olisin tahtonut syleillä koko maailmaa! Nyykäytin päätäni pienelle kesakkokasvoiselle pojalle, joka oli kiivennyt pähkinäpuuhun, torpparinvaimolle, joka nouti vettä kaivosta lapsi käsivarrellaan, vanhalle rengille ja karjanhoitajalle, joka ajoi karjaa lammelle juomaan, ja he nyökkäsivät kaikki ystävällisesti minulle takaisin. Karjanhoitaja otti punaisen myssyn päästään, ja suu vetäytyi leveään hymyyn, kun hän virkkoi: "Hyvää päivää ja tervetuloa, pikku neitsy."
KUUDESTOISTA LUKU.
En tiedä mitään sen ihanampaa kuin, oman itsenäisen tahtonsa voimalla pyrkien hyvää kohti, elää ihmisten parissa, jotka tietää itseään paremmiksi, tuntea olevansa kaikkein pienin, avata sydämmensä vastaanottamaan kaikkea sitä hyvää ja siunaustatuottavaa, mitä sanotaan ja tehdään. Voi, kuinka olikaan puhe everstin talossa minua kiduttanut ja loukannut, silloinkin kun se ei ensinkään minua itseäni koskenut. Ajattelin melkein aina päinvastoin kuin he, mutta minun täytyi vaieta ja sulkea itseeni, mitä minussa oli parasta.
Jaoimme vähitellen taloudenhoidon keskenämme, tietysti siten, että nuorelle emännälle jätettiin hallitsijattaren oikeudet. Ei aikaakaan, niin iloisuutemme — olemme kaikki kolme iloisia, kukin omalla tavallaan — tarttui Gustaviin, ja entinen synkkä varjo näkyy vain harvoin hänen kasvoillaan ja katoaa nopeasti. Kun hän katselee suloista vaimoaan, joka askaroi niin naisellisena, niin herttaisena, niin kokonaan tiedottomana omasta rakastettavuudestaan, luen hänen katseistaan, että hän siunaa vaimoaan. Välistä hän silloin tarttuu Minnan käteen ja kuiskaa: "Minna, me olemme äärettömän onnelliset." —
On kerrassaan uskomatonta, kuinka aika kuluu, kun elää hiljaista, toimeliasta elämää. Olen ollut täällä yli kolme vuotta ja kuitenkin tuntuu kuin se aika olisi ollut yksi ainoa pitkä pyhäpäivä.
Joka sunnuntai käymme kirkossa. Se on aivan vaatimaton, eikä ole urkuja virrenveisuuta säestämässä, mutta se on täynnä rehellisiä, hartaita, jyllantilaisia kasvoja, ja saarna on kaunis ja yksinkertainen. Me tiedämme, ja seurakunta tietää, että pappi lujasti uskoo sanaa, jota julistaa, että hän hengessä ja totuudessa sen mukaan toimii ja että hän teoissaan osottaa rakkautta lähimmäistään kohtaan. Ja joskohta hän onkin hiukan ankara, vaatii hän kuitenkin enimmin itseltään. Kun hän saarnansa lopettaa, kiiltää kyynel monen silmässä ja monella vanhalla, ryppyisellä poskella. Itse vanha, lystikäs kamarineuvoskin, joka säännöllisesti istuu tyttärineen heidän omassa suletussa penkissään, pyyhkii silmiään isolla silkkinenäliinalla ja ajattelee vaimo-vainajaansa.
"Teidän täytyy syödä päivällistä meillä naisväkenne kanssa, herra pastori. Minä en minkäänlaisista kielloista välitä", sanoo hän, kun tapaamme toisemme kirkon edustalla, ja tyttäret, kaksi kaunista nuorta tyttöä, yhtyvät pyyntöön niin ystävällisesti, että melkein on mahdotonta kieltää.
Kartanossa on hyvin hupaista, kestitään vain hiukan liiaksi. Aluksi luulivat he, että olimme joko sairaita, herkkusuita tai teeskentelijöitä, sen vuoksi ettemme voineet alituiseen syödä.
"Kertokaa meille vähän Kööpenhaminasta. Ajatelkaa, emme koskaan ole olleet siellä ja kuitenkin on meillä siellä setä, joka on tukkukauppias, ja veli, joka on opiskelemassa. Kertokaa meille vähän teattereista, tanssiaisista, Tivolista, Rundetaarnista ja Rosenborgin puistosta."