Hänen poikansa oli valmis! Sepä kummalta kuului. En sitä ymmärtänyt, mutta minähän ymmärsinkin niin vähän.
Minna riensi hänen luokseen, nousi ensin penkille, joka oli akkunan alla, astui sitten rohkeasti hänen ojennetulle kädelleen, ja professori nosti hänet siten sisään. Minä jäin ällistyneenä katsomaan hänen jälkeensä.
"Sisaresi on pieni villikissa, Marieni, mutta me emme seuraa hänen esimerkkiään, vaan menemme aina ovesta sisään, emmekä akkunasta."
Äiti otti minua kädestä, ja minusta tuntui niin turvalliselta hänen seurassaan. Menimme sisälle ja äiti koputti ovea, joka oli meidän oveamme vastapäätä.
Pitkä herra tuli ovea avaamaan, pudisti äidin kättä ja nyökäytti päätään minulle. Huone oli meidän huoneemme tapainen, mutta kuitenkin aivan toisenlainen. Siellä oli niin kovin paljon maalauksia ja muita omituisia kapineita, mutta kokonaisuudessaan näytti se kuitenkin kauniilta.
"Hyvää huomenta, hyvä professori. Onko Minna kertonut teille uudesta sisarestaan? Mitä te asiasta arvelette?"
"Joka tapauksessa olisin siihen tyytyväinen, pitäisin sitä jalona tekona, mutta nyt kun te olette sen tehnyt, on se myöskin oikein ja järkevästi tehty, sillä tehän olette järkevin pikku rouva maailmassa."
Professori otti minua leuvasta kiinni, kohotti päätäni ja katseli minua tarkkaan.
"Ole varuillasi, Marie kulta, professori taitaa jo olla aikeissa ottaa sinut mallikseen", virkkoi äiti.
Minä vetäydyin pois. Hän oli varmaankin noitaukko, vaikka näytti niin hyvältä eikä ensinkään muistuttanut niitä noitaukkoja, joista Dorthe oli puhunut.