"Hän on isänsä näköinen", sanoi eräs nuori kapteeni Minnasta, "mutta teidän toinen tyttärenne ei, kumma kyllä, muistuta häntä eikä teitäkään".
"Hänessä on henkistä yhtäläisyyttä. Marie muistuttaa luullakseni luonteeltaan sekä miestäni että minua."
Kapteenin sanat saivat poskeni hehkumaan, mutta äidin vastaus teki minut sanomattoman onnelliseksi, sillä hän ei huomauttanut kapteenia erehdyksestä, ei sanallakaan viitannut siihen, että olin vieras.
"Jospa olisin rikas", oli Minnan tapana sanoa, "ja minulla olisi suuri talo keskellä metsää ja vaunut ja valkoiset hevoset niiden edessä. Silloin sinä saisit ajella joka päivä, äiti kulta, ja me opettelisimme ratsastamaan, ja puutarhassa olisi keinu ja paljon kauniita kukkia. Niitä saisi Mette hoitaa. Professorille antaisin suurimman ja valoisimman huoneen koko talossa, ja hän saisi jänispaistia ja mielikakkujaan joka toinen päivä, ja kun hän lähtisi ulkomaille, niin me seuraisimme häntä, eikö totta?"
"Älä semmoista toivo, Minna, hyvähän meidän on ollaksemme, olemmehan niin onnelliset. Toivoisit vain, että tätä aina kestäisi."
"Anna hänen rakennella tuulentupia, pikku Marie, vaikka hän luullakseni tuskin tulisi olemaan onnellisempi suuressa talossa metsän keskellä kuin täälläkään. Onni, Minnaseni, ei riipu niin paljon ulkonaisista oloista, kuin luulet. Sen koti on omassa pienessä sydämmessäsi, lapseni. Kun se sykkii viattomana ja puhtaana, seuraa sinua rauha ja ilo, millaisissa oloissa elänetkin. Sanotaan, että tosi onnea on vain vähissä, juuri parhaiksi riittävissä varoissa olevilla ihmisillä, mutta se väite on aivan väärä. Onni voi viihtyä yhtä hyvin kuninkaan salissa kuin työmiehen ullakkohuoneessa. Jos sydämmemme olisi oikein hyvässä suhteessa Jumalaan, sitä lausetapaa käyttääkseni, voisimme olla äärettömän onnelliset Minnan suuressa talossa metsän keskellä."
Pastori Skau kävi usein luonamme. Äidillä oli merkillinen taito saada kauas kaikkoamaan synkkä mieliala, jonka vallassa hän hyvin usein oli, mikä varmaankin useimmiten johtui epäsovusta hänen ja hänen vaimonsa välillä. Pastori ei ollut mikään tohvelisankari, ja rouva Skaun täytyi tahtomattaankin tavallisesti taipua hänen tahtonsa mukaan, mutta sen rouva kosti olemalla ärtyisä ja tyly heidän jokapäiväisessä kotielämässään.
"Minkä vuoksi valitsi se mies juuri sen vaimon?" sanoi professori hiukan ylenkatseellisesti.
"Te erehdytte" vastasi äiti, "ei hän valinnut häntä, vaan hyväntahtoisen nuoren tytön, joka innolla omisti kaikki hänen aatteensa. Kaikki avioliitot olisivat onnelliset, ellei kukaan antaisi näennäisen pettää itseänsä."
Heillä oli yksi ainoa lapsi, pieni, meitä hiukan nuorempi tytär. Nicoline oli sievä pieni tyttö. Hän oli perinyt isän hyvän sydämmen, mutta äidin oikut. Toisinaan kävi hän meidän luonamme, mutta läheisesti tutustuimme vasta tanssikoulussa, jota pidettiin hänen vanhempiensa talossa.