Muistan vielä selvästi, kuinka ensi kertaa siellä ollessamme tunsin itseni vieraaksi noiden monien lasten seurassa. Rouva Skau kulki sivutsemme, ja minä näin selvään, että hän katseli meitä, mutta hän ei virkkanut meille mitään, jota vastoin hän hyväilemällä hyväili erästä pientä, koreasti puettua tyttöä, jonka hameessa oli koristeita kaikissa mahdollisissa paikoissa. "Olipa se kuitenkin kummallista", kuiskasi Minna minulle ja sitten hän juoksi suoraa päätä rouva Skaun luo ja sanoi kainolla, mutta yhtä kaikki luottavalla tavallaan:
"Te ette varmaankaan tuntenut meitä? Äiti lähetti terveisiä!"
Papinrouvan kasvoille tuli omituinen ilme, joka oli olevinaan ystävällinen. "Voi, sehän on oma pieni Minnani! En todellakaan sinua tuntenut, olet tullut niin suureksi. Tervehdä äitiä ja pyydä professoria pian käymään meillä."
Omituista oli kuinka me muutamissa suhtein tunsimme olevamme muita lapsia paljoa nuoremmat, ja taas toisissa paljoa vanhemmat. Olimme lukeneet, kuulleet ja ajatelleet paljoa enemmän kuin he.
Minnasta tuli pian kaikkien suosikki, mutta hän ei ruvennut mihinkään ystävyyden liittoon, johon ei minua myöskin päästetty osalliseksi. Hän oli niin pirteä ja sievä ja hän se myöskin tanssi suurimmalla sulolla, eikä kuitenkaan näistä eduistaan tietänyt. Luulen sen johtuneen siitä, ettei hän tutkinut itseään huomatakseen oman täydellisyytensä eikä muita löytääkseen heidän vikansa, vaan mieluummin päinvastoin.
"Meillä on hauska ja hyvä olla täällä sisällä, lapset", sanoi äiti eräänä kirkkaana joulukuunpäivänä, "mutta arvelen kuitenkin, että pieni kävelyretki meitä virkistäisi. Panen vähän puita uuniin, jotta koti tuntuisi lämpimältä ja mieluiselta kun palaamme."
Ilolla suostuimme hänen ehdotukseensa. Panimme työmme talteen ja pu'imme lämpimät päällysvaatteet ylle.
Lumi narisi jalkaimme alla, aurinko paistoi puiden valkoisille oksille, ja ne kimaltelivat kuin olisi niille satanut timantteja.
"Kaunis on talvikin valkoisessa puvussaan. Katsokaa, lapset, kuinka taivas on sininen ja korkea. Ilma on niin puhdas, on kuin hengittäisi itseensä terveyttä ja tyytyväisyyttä joka hengenvedolla."
Kävelimme Frederiksbergin puiston ympäri. Kanavat olivat jäässä, ja
Minnan teki mieli koettaa, kestäisikö se häntä.