Nyt, rakkaat lapseni, luulen teidän saaneen selvän ja todenmukaisen käsityksen siitä, mimmoinen silloin olin. Sekä silmäni että sydämmeni oli hunnun peitossa, ja kuitenkin olin itse täysin vakuutettu siitä, että olin tavattoman tarkkanäköinen. Vielä on olemassa sentapaisia ihmisiä, mutta luulen, että niiden luku vuosi vuodelta vähenee, sillä valistus tunkeutuu tuon hunnun läpi.
Talvi kului humussa ja sumussa, pidoissa kotona ja muualla. Minä en ehtinyt juuri lueksia, sillä aika meni vierailuihin ja pukupuuhiin, mutta loistelin sillä, mitä olin oppinut. Moni kosija sai rukkaset. Surulla en niitä jaellut, enkä myöskään luule kenenkään minua rakkaudesta kosineen, ei, siitä kyllä voin olla varma.
Herra Höppe imarteli minua lakkaamatta. Carl täytti kaikki toivomukseni, asetti minut etusijalle kaikissa tilaisuuksissa ja osotti minulle aina mitä suurinta rakkautta. Minä sain toimia kutsuissamme emäntänä, mikä minua suuresti huvitti. Teidän isänne oli ainoa veljeni porvarillisista ystävistä, joka edelleen kävi luonamme. Veljeni pyysi minua erityisesti olemaan hyvin kohtelias häntä kohtaan. "Hän on kerrassaan kunnon poika", sanoi hän. "Vahinko ettei hän ole aatelista syntyperää, sillä hänellä on tosi aatelismiehen sydän, rehellinen kuin kulta. Hän on liian hyvä tähän kirottuun maailmaan. Uljas hän on ja itsenäinen. Hän on ainoa niin sanotuista ystävistäni, joka ei ole tahtonut käyttää minua hyödykseen, petkuttaa minua tavalla tai toisella, onpa hän kieltäytynyt vastaanottamasta useita tarjouksiakin, joita olen hänelle tehnyt. Vapaamielinen hän muuten on, mutta hän on oikeudenmukainen jokaista kohtaan, ja jokaiselle suotakoon ajatuksen vapaus."
Tämän suosittelun jälkeen käyttäydyin, kuten veljeni tahtoi, erittäin kohteliaasti luutnantti Staalia kohtaan, mutta hän ei viihtynyt seurassamme ja kävi sen vuoksi hyvin harvoin luonamme.
Siihen aikaan mieltyi veljeni erääseen hyvin kauniiseen, nuoreen tyttöön, mutta ennen kosimistaan kysyi hän, oliko minulla mitään sitä vastaan, sillä siinä tapauksessa hylkäisi hän koko tuuman. Se osotti sydämmellistä rakkautta ja rajatonta luottamusta minuun, mutta samalla siitä huomasi, ettei hänen rakkautensa tyttöön ollut juuri kaikkein syvintä laatua.
Jos hän kerta tyydytti veljeäni, niin minä puolestani en olisi voinut parempaa kälyä toivoa. Hän oli hyväntahtoisin, mukautuvaisin, yksinkertaisin pieni olento, mitä ajatella voi. He menivät naimisiin ja meidän kolmen välillä vallitsi erinomaisen hyvä suhde. Minä luovutin hänelle emännän paikkani, mutta pysyin yhä kuitenkin etusijalla niinhyvin mitä talon johtoon kuin veljeni rakkauteen tulee.
Kului kaksi vuotta. Me elimme entiseen iloiseen ja loistavaan tapaamme, mutta semmoinen elämä ei enää minua tyydyttänyt. Ikävöin jotain ylevämpää. Jumalallinen kipinä, joka on kätketty jokaisen ihmisen sydämmeen, kaipasi ravintoa. Huomasin että paljon tässä hymyilevässä maailmassa oli tyhjää ja pintapuolista, ja ikävöin jotain, tietämättäni itsekään mitä. Carlin pieneen poikaan olin syvästi kiintynyt ja hänen luonaan vietin suuren osan aikaani. Rupesin myöskin paremmin tajuamaan luonnon viehätystä, mutta kaipasin kuitenkin alati jotain muuta, jotain korkeampaa, elävää harrastusta.
Eräs hyvin kaunis nainen, jolle uskoin mielentilani, vakuutti, että minussa varmaankin piili jokin luonnonlahja, joka vielä murtautuisi esiin. Hänenkin laitansa oli ollut semmoinen, sanoi hän, mutta kun hän oikein toden teolla oli ruvennut soitantoa harrastamaan, oli hän saanut mielenrauhansa takaisin. — Lapsena ollessani kehuttiin paljon minun piirustustaitoani, jonka vuoksi minussa heräsi ajatus ruveta sitä kehittämään.
Käännyin heti kunnon professorimme puoleen, mutta hän oli päättänyt viettää kesänsä erään vanhan ystävättären luona Farumissa, eikä hänen päätöstään voitu järkyttää. Carl ja hänen vaimonsa aikoivat lähteä erääseen saksalaiseen kylpypaikkaan. Minua ei haluttanut seurata heitä ja olin aivan epätoivoissani siitä, etten voinut käyttää heidän poissaoloaan opetellakseni maalaamaan. En ollut tottunut esteitä tapaamaan, ja ne vain kiihottivat minua. Vihdoin tuli Carl eräänä päivänä luokseni ja sanoi:
"No, pikku siskoni, nyt voit saada tahtosi täytetyksi, jos vain itse haluat. Professori ei tahdo päätöksestään luopua, mutta sinä saat kernaasti, jos tyydyt vaatimattomiin oloihin, oleskella samassa paikassa, jonne hän matkustaa, nimittäin erään papinlesken luona, joka on luutnantti Staalin äidinäiti. Olen häneltä kuulustellut, ja hän ottaa sinut kernaasti vastaan. Nyt sinulla on kokonaista kolme kuukautta aikaa maalaamiseen, ja siellä maankolkassa ei sinua tietysti kukaan tule häiritsemään, niin että toivon sinun maalanneen ja piirtäneen tarpeeksi koko elämäsi ajaksi, kun me palaamme kotiin."