"Kun Carl sai kuulla suuresta surusta, joka oli minua kohdannut, kirjoitti hän, että jos tunnustaisin olleeni väärässä ja katuisin tekoani, antaisi hän minulle anteeksi, koska Herra oli minua niin ankarasti rangaissut. Vastaukseni oli lyhyt, ja siitä asti emme ole olleet minkäänlaisessa yhteydessä keskenämme.
"Uskollisen ystävämme pastori Skaun kautta olen vuosittain vastaanottanut minulle tulevat 400 riksiä. Veljeäni en ole koskaan ennen tavannut, mutta olen tavannut herra Höppen. Hän katsoi minua ivallisesti suoraan silmiin nostamatta lakkiaan. Kuitenkaan en häneen voinut suuttua, vaan olisin voinut itkeä säälistä häntä kohtaan. Tuhat kertaa parempi on saada osakseen pahuutta kuin itse tehdä pahaa.
"Ja nyt, rakkaat lapseni, ette saa liian kovasti tuomita veljeäni. Hänen käsityksensä mukaan hän tuskin olisi voinut toisin menetellä. Hän oli kysynyt minulta, hyväksyinkö minä hänen valittunsa, vaikka hän kaikin puolin oli sopiva. Minä olin veljeni ylpeys, ja hän oli minusta suuria toivonut. — Kenties hän lopulta kuitenkin muuttaa mielensä, niin että me vielä voimme sopia keskenämme. Mitä minuun tulee, en voi mitään katua."
"Voi ei! Ei sinulla ole mitään kaduttavaa", huudahdimme Minna ja minä yhteen ääneen ja syleilimme itkien äitiä.
"Älkää itkekö, Jumala on ollut hyvä minua kohtaan. Suuren ilon on hän lahjoittanut minulle sinun kauttasi, Marie; olethan sinä minulle yhtä rakas kuin Minna. Hän on meille aina antanut jokapäiväisen leivän ja rauhansa, joka käy yli kaiken ymmärryksen."
Äiti nousi ja vielä puoleksi muistoihin vaipuneena meni hän akkunan luo ja jäi tuijottamaan kirkasta taivasta kohti. Minä hiivin hiljaa ulos huoneesta ja koputin professori Langen ovelle. Hän oli puettuna hännystakkiin valmiina lähtemään pitoihin.
"Mitä näenkään", huudahti hän, "pikku Miekö se tulee minua tervehtimään".
"Voi, näen että olette poislähtemässä. Olisin pyytänyt teitä tulemaan luoksemme täksi iltaa. Äiti on kertonut meille menneisyydestä, ja teidän seuranne olisi häntä ilahuttanut."
Anteeksiantamattomalla kevytmielisyydellä, jolla professori yleensä kohteli kutsuja ja vaatteitaan, veti hän käsistä valkoiset hansikkaansa niin kiivaasti, että ne repesivät, ja huudahti:
"Juhlijat tulevat minuttakin toimeen! Ensimmäistä kertaa sinä minulta jotain pyydät, pikku Mie, enkä minä henno kieltää. Mene sinä nyt äidin luo, ja kun minä olen saanut kaiken tämän joutavan päältäni pois, tulen sitten kuin itsestäni."