Rouva Skau oli epätoivon partaalla, mutta rauhoittui vähitellen ajatellessaan suurempia tuloja ja vierailemista talvisaikaan pääkaupungissa. Nicoline ei oikein tiennyt, ollako iloinen vai surullinen.
"Ajatelkaa, mitä kaikkea minulta menee hukkaan", sanoi hän jäähyvästellessään, "tanssiaiset, teatteri, meidän pienet sunnuntaipitomme, Jane tädin kutsut! Jospa, minusta nyt edes tulisi parempi ihminen, kuten isä luulee. Rupean oikein voimieni takaa kirnuamaan voita, valmistamaan juustoa ja makkaroita. Lähetän kyllä niitä teillekin. Ja sitten aion kävellä yksinäni suuressa puutarhassamme haaveilemassa. Lupaattehan pian tulla meillä käymään ja kirjoittaa minulle, te rakkaat, rakkaat tytöt. Arvatkaapa muuten, miten Ludvig serkku minulle sanoi eilen, voinenkohan sitä kertoa? Ettehän minua ankarasti tuomitse, äläkä sinä, Marie, heti rupea noin vakavan näköiseksi, sillä enhän minä voi sille mitään, että Ludvig serkku puhuu semmoisia tuhmuuksia, kuin että: 'kun tuommoinen näppärä, pieni sievä Kööpenhaminatar joutuu maalle, panee hän kaikkien nuorten miesten päät pyörälle kymmenen peninkulman alalla'."
"Luulen todellakin", sanoi äiti, joka oli kuullut hänen lörpötyksensä, "että pikku Nicolinen on aika joutua toiseen seurapiiriin ja saada toisia ajatuksia pieneen päähänsä".
Seurasi sitten ihana kesä. Äiti ja me olimme kuin ystävättäriä, ja kuitenkin oli hän meitä niin paljon etevämpi, kuitenkin olivat keskustelumme hänen kanssaan meille niin suuresti opettavaisia. — Miten selvään muistan suuren puun Söndermarkenissa ja sen siimeksessä penkin, jolla istuimme lukien kukin vuoroomme ääneen David Copperfield'iä. Meillä oli evästä mukanamme ja Minna jakoi osansa lintujen, professorin lasten kanssa, joiksi hän niitä sanoi.
Me pidimme vuoroon talousviikkoa ja kilpailimme ruuan valmistamisessa saadaksemme sen niin maukkaaksi kuin mahdollista, käyttämällä niin vähän aineksia kuin suinkin.
Minna oli kasvanut pitkäksi ja solakaksi tytöksi. Hänellä ei tosin ollut äidin moitteettoman kaunista profiilia, mutta kuitenkin hän oli hyvin kaunis. Hänen ruusunpunaiset poskensa, kirkkaat, syvät siniset silmänsä, kiiltävä tukkansa, mutta ennen kaikkea tuo melkein häikäisevä hyvyyden ilme, joka kirkasti hänen kasvojaan, tekivät hänet hurmaavaksi. Miten helläsydämminen ja avomielinen hän olikaan ja uskoi hyvää kaikista ihmisistä aivan ihmeteltävässä määrässä. Olisi voinut siihen katsoen luulla häntä hiukan typeräksi, ellei hän muuten olisi ollut erittäin lahjakas tyttö. Tuo rajaton luottamus ihmisiin johtui siitä, että hänen ylevä, viaton henkensä ehdottomasti luuli muidenkin olevan yleviä ja viattomia. Kun hän kuuli jotakin pahaa, suri hän sitä, mutta se ei opettanut häntä tarkemmin ihmisiä tuntemaan. Jokainen yksityinen henkilö, jonka hän tapasi, oli yhtä kaikki hänen mielestään hyvä ja oivallinen. — "Autuaat ovat puhdassydämmiset."
Kun kuulin Minnan laulavan sointuvalla äänellään tai hänen raikkaan, nuorekkaan naurunsa, kävin toisinaan hyvin alakuloiseksi ja rukoilin hartaasti Jumalaa, että kun suru kerran tulisi, — sillä kerran se oli tuleva, tätä ei voinut alati kestää, — se silloin ei kohtaisi häntä eikä kohtaisi äitiä, vaan minua yksin. Mutta toinen oli Herran tahto. Se kohtasi meitä kaikkia: Huhtikuussa, juuri vuosi ripillepääsymme jälkeen sairastui äiti.
Ensiksi luulimme, että hän oli hiukan vilustunut, valmistimme hänelle seljakeitettä sekä keitimme siirappia lusikassa kynttilän päällä, mutta siitä ei ollut mitään apua. Hänen tilansa huononi huononemistaan, kuume yltyi, äiti ei enää saanut öisin unta, ja me päätimme vihdoin äidin vastustuksesta huolimatta kutsua lääkärin.
Valitsimme professori Langen monivuotisen ystävän, tohtori Stub'in. Heti tuli hän luoksemme. Hän oli omituinen, kuivakiskoinen vanha herra, joka aina piti takkiaan napitettuna kaulaan asti. Hänen kasvoistaan näki kyllä, että hän oli kokenut, kyvykäs ja tunnollinen, mutta näki myös, — niin ainakin meistä tuntui, — että hänen sydämmensä oli tunteeton, ja vaikkakin hän tunnollisesti täytti velvollisuutensa, oli tulos hänelle kuitenkin yhdentekevä.
"Se on keuhkokuumetta", vastasi hän tyynesti minun pelokkaaseen kysymykseeni. Sitten hän kirjoitti reseptin ja antoi meille tarkkoja ohjeita hoidon suhteen.