"Miksi et sitä siedä? Siksi että olet terveytesi juurta jaksain turmellut valvomisella ja alituisilla huvituksilla. Ei ainoatakaan iltaa saa olla rauhassa."
"Päinvastoin, seurustelu tekee minulle hyvää, mutta mitä valvontaan tulee, olet oikeassa. Syy siihen, että vieraat jäävät tänne niin myöhään, on yksinomaan Amalian, joka aina tahtoo että tanssittaisiin."
"Voi, rakas isä kulta, ethän sinä toki voi pahastua siitä, että mieluummin tahdon tanssia kuin istua jäykkänä tuolilla juttelemassa ikäviä asioita. Sinä, joka tanssit niin kauniisti ja niin kernaasti vielä pari vuotta sitten, suot varmaankin tyttärellesi sen ilon."
"Kyllä, kyllä, tyttöseni, kun täällä kerta vieraita on, saat kernaasti tanssia. Olemme nuoria vain kerran elämässämme." Eversti suuteli häntä ja meni melkoisesti leppyneenä tiehensä.
"En voi ymmärtää, Amalia hyvä, kuinka saatoit elää niin vaatimattomasti, kuin sinun kuitenkin täytyi, ennenkuin isäsi ja minä menimme naimisiin. Oletko aivan unohtanut sen ajan?"
"En, äiti, olet puhunut siitä niin usein, etten ole voinut sitä unohtaa. Olin silloin lapsi, mutta muistan kuitenkin selvään, että olomme olivat vähemmän suurenmoiset, mutta muutamissa suhtein hauskemmat."
"Keskeyttäkäämme tämä keskustelu. — Tässä on kirja, mamseli Staal, josta teidän on luettava ääneen, sivulta 70, alimmaisesta kappaleesta alkaen."
"Siitäpä tulee hauskaa lukemista", ilkkui hänen veljensä, "kun täytyy alottaa keskeltä kirjaa, jota ei tunne".
"Ettekö voisi lukea vähän nopeammin?"
"Mitä ajatteletkaan, Amalia hyvä, minä juuri aijoin pyytää mamselia lukemaan hitaammin."