Kun salaneuvoksetar Trolle oli hetken aikaa jutellut everstinnan kanssa, nousi hän ja lähestyi minua.
"Te olette siis talon uusi mamseli", virkkoi hän luoden minuun terävän, tutkivan katseen, mutta vaikka punastuin, ei hänen katseensa tuntunut epämiellyttävältä, päinvastoin tahdoin kernaasti olla hänen tutkittavanaan.
"Olette hyvin nuori niin vastuunalaiseen toimeen, sillä onhan lasten kasvatus koulun ulkopuolella suurimmaksi osaksi uskottu teille."
Vastuunalaisuus, kasvatus, ne olivat sanoja, joita ymmärsin, sanoja jotka tapasivat minussa vastakaikua. Katsoin donna Grandezzaa suoraan hänen kirkkaisiin, kieltämättä hiukan ankariin, harmaisiin silmiinsä ja vastasin: "Se on todella suuri edesvastuu, mutta koetan tehdä, minkä suinkin voin."
Hän nyykäytti päätään ja meni takaisin sohvan luo. —
Ne päivät, jolloin hän tuli meille, olivat todellisia juhlapäiviä minulle. Niin ylpeä kuin hän olikin, osotti hän kuitenkin itsekullekin tarpeellista kohteliaisuutta ja antoi jokaiselle tunnustusta ansion mukaan. Hän oli itse kunnianarvoisuus. Se säteili hänen sormenpäistään ja hänen silkkihameensa siroista poimuista. Minä oikein lämmittelin itseäni sen loisteessa. Hän oli minusta kuin hyvä hengetär. Amalia hillitsi kiivauttaan hänen läsnäollessaan, everstinna pisteliäisyyttään, ja luutnantti Due, joka ei välittänyt hienoista tavoista eikä mielellään luopunut huolettomasta käytöksestään, meni tavallisesti tiehensä. — Minun täytyi oikein hillitä itseäni ollakseni katsomatta häneen liian ystävällisesti. Aikaa myöden rupesi minusta tuntumaan, kuin olisi hänkin hiukan minuun mieltynyt.
"Te soitatte hyvin kauniisti, mamseli Staal", sanoi hän kerran, "Amalialle tulee olemaan hyödyksi harjoitella teidän johdollanne." Kerran hän huomautti: "Te olette kalpea, te kaipaatte varmaankin liikettä. Noin nuorta tyttöä ei pitäisi sulkea huoneisiin. Kävelkää reippaasti lasten kanssa, se tulee tekemään teille kaikille kolmelle hyvää. Amalia, sinun täytyy pitää huolta siitä, että mamseli Staal pääsee ulos, sillä hän on todellakin liian kalpea."
"Enhän minä voi pakottaa häntä menemään vastoin tahtoansa, täti kulta."
Salaneuvoksetar heristi minulle sormea. Hän ei aavistanut, että jos
olisin pyytänyt päästä kävelemään, olisin saanut ankaran kiellon.
Ulkoilmaan pääsin ainoastaan silloin, kun minun piti toimittaa ostoksia
Amalialle, joka kyllä tapahtui sangen usein.
Minulla oli alituinen kiire, sillä minun piti ommella koru- ja liinaompelua, pestä pitsejä pullojen päällä, lukea ääneen, soittaa pianoa ja aina olla valmiina auttamaan. Minun oli mahdoton uhrata lapsille niin paljon aikaa, kuin olisin tahtonut.