"Niin, mutta olethan sinä täällä, äiti!"
"Pikku hupakko, et ajattele, mitä puhut. Minähän olen tälle lapselle aivan vieras. — Mikä on nimesi, pieni ystäväni?"
"Marie!"
"Katsoppa nyt, pikku Marie, nyt sidon tämän liinan pääsi ympärille, ja sitten saat mennä. Sinä varmaankin ikävöit äitiäsi?"
"Ei minulla ole äitiä."
"No, isää sitten?"
Minä purskahdin itkuun. Niin kovasti ja katkerasti en ollut sitä ennen koskaan itkenyt.
"Ei minulla ole isää eikä äitiä, ei minulla ole ketään."
Nuori rouva otti minut syliinsä ja puheli minulle hellästi ja rauhoittavasti, ja minut valtasi niin outo tunne. Olin samalla kertaa iloinen ja surullinen.
"Mutta mistä sinä sitten oletkaan?" kysyi Minna, joka näytti oikein pelästyneettä.