"Voi, niitä miehiä", huokasi rouva Bärenschild, "itsekkäitä ovat alusta loppuun asti. Tyhmin teko, minkä koskaan olen tehnyt, on se, että menin naimisiin. Kun sinä vain olet ikävyyksistä vapaa, hyvä Bärenschild, et välitä vähääkään siitä, että minua syrjäytetään."
"Kun kaksi ihmistä yhdessä ovat tehneet tyhmyyden, menettelevät he viisaimmin, kun ovat toisiaan siitä muistuttamatta", vastasi eversti lähtien uhkaavan näköisenä huoneesta pois.
Kun Amalian piti mennä teatteriin, oli hänellä paljon puuhaa puvustansa. Se antoi paljon miettimisen aihetta, sillä sen piti tietysti olla viimeisen muodin mukainen, mutta siinä piti sen lisäksi olla hänen oman persoonallisuutensa leima. Harvinainen ja silmiinpistävä oli sovitettava yhteen suurimman aistikkaisuuden kanssa. Rahoja ei säästetty, ja minusta tuntui, kuin olisi näytelmäkappale ollut aivan sivuseikka, ja hän olisi mennyt sinne ainoastaan tullakseen ihailluksi.
"Pitäkää huolta lampuista ja tulesta, mamseli Staal", sanoi everstinna heidän mennessään pois, "joka tunti täytyy teidän käydä kaikissa huoneissa. Palvelija ei saa lisätä puita uuneihin, minua pelottaa niin kovasti. Te ette saa lähteä minuutiksikaan pois talosta. Kenties minä lähetän tänne jonkun katsomaan, onko täällä kaikki hyvin."
Tuo uhkaus ei koskaan toteutunut, mutta everstinna luuli yhä vielä, että minussa piili halu juosta pois, ja sen vuoksi hän piti tarpeellisena minua pelottaa.
Tohtori Stub kävi vähän väliä hoitelemassa rouvan itsepäistä päänsärkyä. Vaikka hän ei millään tavalla osottanut minua muistavansa, oli minusta kuitenkin hauska nähdä hänen juhlallisuuttaan ja liikkumattomia kasvojaan. Järkähtämättömän tyynesti kuunteli hän rouva Bärenschildin valituksia, antoi tarpeelliset määräykset ja poistui sitten, ilmielävänä jääpuikkona, kuten Frederik Due sanoi.
"Jospa sinä olisit täällä, Marie", kirjoitti Minna Neapelista, "olisi onnemme täydellinen. Nyt olemme onnellisia ainoastaan siinä toivossa, että tämä verraton ilma tekisi äidin terveeksi, jotta me voisimme jälleen yhtyä. Ystävämme professori Lange iloitsee meidän täällä olostamme. Hän on täällä kuin kotonaan. Ylhäiset ja alhaiset, kaikki he hänestä pitävät, ja hän tietysti myös pitää heistä. Me kävelemme pitkiä matkoja tässä paratiisillisessa seudussa ja puhumme silloin enimmäkseen sinusta, Mie. Professori on hyvin pahoillaan siitä, että sinä et ole täällä. Hän tahtoisi niin kernaasti näyttää sinulle maalauksiansa. Joka tapauksessa on hän hyvillään siitä, että olet joutunut hyvien ihmisten luo, sillä hän tuntee eversti Bärenschildin perheen ja pitää heistä paljon, etenkin tyttärestä. Christiankin tuntee heidät ja kiittelee heitä, joka on äidille suuri lohdutus, sillä hän on aina huolissaan sinun tähtesi, sisko kulta, vaikka kirjeissäsi tunnutkin tyytyväiseltä.
"Olemme tutustuneet erääseen nuoreen tanskalaiseen tyttöön, Hedevig Bang'iin, joka on täällä veljensä kanssa. Hänellä on keuhkotauti eikä häntä voitane pelastaa kuolemasta. Voi, Marie, sitä on niin raskasta ajatella. Päivä päivältä hän käy heikommaksi, mutta hän on niin kärsivällinen, niin ystävällinen ja iloinen. Hän rakastaa äitiä. Sinutkin hän hyvin tuntee meidän kertomuksistamme ja lähettää sinulle sydämmellisimmät terveisensä.
"Christian serkku on omituisesti muuttunut, on aivan kuin toinen ihminen. Hän lukee melkein herkeämättä, mutta hänellä onkin paljon opittavaa, tiedätkö. Hän on myös vakavampi, ja eno kehuu häntä siksi, että hän ajattelee ennenkuin puhuu, jota hän ei ole ennen tehnyt. Kummallinen Christian joka tapauksessa on, mutta hän on niin hyvä ja hellä äitiä kohtaan, että oikein hänestä pidän.
"Hyvästi, Marie. Professorin mielestä eivät kirjeesi ole tarpeeksi pitkiä. Hän tahtoisi kuulla jotakin uutta rakkaasta Kööpenhaminastaan, jotakin joka ei seiso sanomalehdissä, kuten hän sanoo. Äiti ja minä tahdomme vain kuulla sinusta itsestäsi, ajatuksistasi ja tunteistasi. Olethan oikein terve ja pidät hyvää huolta itsestäsi? Oletko kasvanut?