"Hyvästi, Mie, ja ajattele edes puoleksi niin paljon Minnaasi, kuin hän ajattelee sinua.
"P.S. Asuntomme vieressä on pieni puutarha, josta on näköala merelle päin. Siellä äiti istuu koko aamupäivän akaasia-puun alla ja katsellessaan tuota ihmeen ihanaa näköalaa, uneksii hän kodista Tanskassa, jossa hän saa nähdä näön, joka kuitenkin on hänelle kaikkein rakkain: sinun kasvosi."
Niin hellästi minua rakastettiin. Se kevensi sydäntäni, antoi voimaa olemaan kärsivällinen ja katkaisi loukkauksilta odan.
Kun meillä oli vieraita, täytyi minun usein tuntikausia soittaa pianoa nuorten tanssiessa. Toisinaan minut silloin valtasi omituinen mieliala. Olisin paljoa mieluummin itkenyt kuin noita iloisia säveliä virittänyt. Kun kuulin naurua ja riemua, mietiskelin, olivatko he todella sydämmestään iloisia, ja kun näin nuo komeat herrat ja kauniit naiset, tunsin vilkasta halua tietää, olivatko he sisimmässäänkin kauniit, oliko heidän ystävällisyytensä tarkoitettua, ja olivatko sanat, jotka tulvivat heidän huuliltaan, tosia. Toisin ajoin taas, kun mieleni oli tasapainossa, iloitsin soitosta, huomasin että minäkin olin nuori, ja jalkani liikkui vaistomaisesti tahdin mukaan. Jospa edes yhden ainoan kerran saisin tanssia muitten mukana! Mutta eihän se käynyt laatuun, minä olin mamseli Staal, jonka ainoastaan tuli soittaa.
Eräänä päivänä oli meillä tavallista suuremmat pidot sen johdosta, että eräs kaukainen sukulainen oli mennyt kihloihin rikkaan tilanomistajan kanssa. Silloinkin tanssittiin, enkä minä voinut kylläkseni katsella nuorta paria, etenkin morsianta, joka oli niin naisellisen suloinen kainossa rakkaudessaan. Suuressa onnessaan ei hän voinut nähdä huolestuneita eikä edes vakavia kasvoja lähellään, jonka vuoksi hän tuli luokseni, laski kätensä olkapäälleni ja virkkoi:
"Nyt te olette soittanut meille niin kauniisti ja niin kauan, nyt teidän todellakin pitää tanssia."
En koskaan unohda hänen ystävällisyyttään, hänen kaunista hymyään ja hänen säteileviä silmiänsä. Hän veti minut lempeästi ylös tuolilta, viittasi sulhaselleen ja istuutui minun paikalleni.
Tuo komea herra kumarsi minulle ja pian me olimme tanssin pyörteessä.
Olin aivan päästäni pyörällä, sillä se oli tapahtunut niin odottamatta.
Minun olisi varmaankin pitänyt kieltäytyä.
"Tehän tanssitte mainiosti", huudahti Frederik. "Teidän täytyy totta totisesti tanssia minunkin kanssani."
Hän ei välittänyt kiellostani, ja jälleen olin minä tanssivien joukossa.