Kalewalan ja Kantelettaren laulujen arwo on sekä koti- että ulkomaalla tunnettu ja ylistetty paraiden laulute'oksien werroille. Kyllä luulisi siis niiden olewan paraiden oppineiden ja wiisaimpien miehien tekemiä, mutta kaikille on tietty, että eiwät oleʿ sen parempien kuin aiwan talonpoikien tekemiä jok' ainoa; wieläpä paraat eli Kalewalan runot ja osaksi Kantelettaren sellaisilla aj'oilla tehtyjä, joilla Suomalaiset oliwat wailla pi'an sanoen kaikkea, mitä nyt opiksi arwataan, koska eiwät wielä tietäneet Kristinuskosta eikä nykyisestä kirjalu'usta mitään. Kuitenkin oli heillä silloin neroa niin teräwää, että pukiwat ajatuksensa, satunsa, wiisautensa, ylipäin kaiken nerokkaan tietonsa niin somasti ja osaawasti sanoihin, että nytkin maailman kuuluisimmat ja oppineimmat miehet niitä ihmettelewät. Tuskin woiwat ymmärtääʿ, kuinka ne näkyjänsä niin saamattomat Suomalaiset owat woineet niin ihmeellisesti elehdyttääʿ mielensä ja ajatuksensa juoksun täällä kurjassa pohjaisessa, jotan waan muutamien lämpimien maiden, niinkuin Italian, Grekan ja Indian paraassa rikkaudessa elostelewa luonto ja monin puuhin wirkkuwa ihmisyys jonku teräwimmän mielen on elehdyttänyt.
Professor Palmblad sanoo kirjassansa, "Greksisk fornkunskap" ensimäisen osan 103 siwulla wanhimmista ja kuuluisimmista Grekalaisista lauluista seuraawalla tawalla: "Niin suurien te'oksien kuin Iliadin ja Odysseian muistissa säilyttäminen on ainakin puoleksi ihmeʿ, sanottakoon mitä hywänsä. Kuinka on se mahdollista, että senmukoma joukko lauluja kirjan awutta olisi woinut pysytteleidäʿ niin monta sataa wuotta." Tässä on puheʿ wähintäkin puolta lyhyemmästä aja'sta, kuin Kalewalan runot owat Suomalaisten muistissa tulleet säilytetyiksi. Olisi siis syytä, lukeaʿ sitä paljoa suuremmaksi ihmeeksi, kuin mainittujen Grekalaisien laulujen muistissa säilyttämistä. Paljon epäelemme, jos tynkääkään Iliadista ja Odysseiasta olisi jäl'ille, jos yhtä kau'an kuin Kalewalan runo olisiwat tarwinneet muistilta säilytettääʿ. Tämäkin todistaa Suomalaisen mielen wakawuutta.
Nämät rahwaan muistiin niin lujaan rakastuneet runot syntyiwät, niinkuin jo wirkoimme, sillä aj'alla, jolloin Suomalaiset wielä oliwat paljoa alemmalla opin portaalla, kuin nyt owat ja kuin ennen Grekalaisetkin oliwat Iliadin ja Odyseian synty-aikoina. Mutta jos Suomalaiset nyt owat saaneet enemmin oppia ja wiisautta, kuin Kalewalan tekemä-aj'oilla, niin miksi eiwät enään te'ekkään sellaisia runoja kaikella tiedollansa ja taidollansa? Syynä tähän erilaisuuteen on se, että Suomalaiset ennen kuin tuliwat wieraan wallan alle, jolle aj'alle Kalewalan synty tietttäwästi on asetettawa, oliwat itseʿpäällänsä; itseʿ oli silloin heidän kaikkensa, paraansa, rakastettunsa ja kunniassa pidettynsä. Itsiänsä ja itsillensä eliwät ja antautuiwat silloin tukkunansa. Runot oliwat silloin yläwintä ja kauniinta heidän mielellänsä, koko uskonoppinsa oli runopu'ussa; sentähden käänsiwätkin runoihin paraan mieliwoimansa. Täysimmällänsä oli silloin totuus sanoissa:
"Luonto laulajan tekeepi,
Itse into ilmoittaapi,
Mitä lauluhun latoopi,
Wierettääpi wirtehensä."
Luonnon sylissä huoletta ja wapaina lewätessänsä tuliwat he sen erinomaisiksi tuttawiksi, jonka tähden laulu-into sai heissä wapaasti wallitaʿ. Tämän on hawainnut Tohtor Lönnrotkin, ja Kantelettaren alkulauseessa sanoo hän: "kansan runoissa luonnon woittawan." Mainio prosessor Grimm samoin ylistelee Kalewalassa "luontoa kuwaelewaa mieltä," jonka wertaista sanoo pi'an ei muu'alla löytywän kuin Indian wanhoissa lauluissa.
Laulut silloin tuliwat juuri kuin itsistänsä, taikka niinkuin Tohtor Lönnrot sanoo: "kansan runoja ei juuri saatakkaan tehdyiksi sanoaʿ. Niitä ei tehdäʿ, waan ne tekeytywät itsestänsä, syntyywät, kaswaawat ja muodostuuwat semmoisiksi ilman erityisettä tekijän huoletta. Se maa, joka niitä kaswattaa, on itse mieli ja ajatus, ne siemenet, joista sikiääwät, owat kaikkinaiset mielen waikutukset."
"Sinneʿ laulaja meneepi,
Kunneʿ wirsi wiittaapi"
woiwat silloin Suomalaiset täydellä todella sanoaʿ, sillä silloin ei mikään estänyt laulua heidän mieltänsä wapaasti intouttamasta ja ohjaamasta.
Mutta kuin tuliwat Suomalaiset wieraan wallan alle, niin painahtui mielikin ja hajosi wieraisiin ja äkkinäisiin asioihin. Nyt eiwät enään olleet itsiensä, waan toisien. Kaikki oma halwastui. Into enään ei woinut huoletta leimutaʿ; ainoastansa huolilla oli nyt estämätöin ja sitä suurempi walta. Nyt siis oikein taisikin laulaaʿ:
"Kyllä huoli wirttä tuopi,
Murheʿ wirttä muistuttaapi,
Kaiho kantaapi sanoja,
Miel'alanen arweloa."