"Hepo juoksi, matka joutu,
Koti jääpi, tie lyheni," ja myös:
"Suoppa luoja, luoʿ Jumala," j.n.e.
Edellisen kertosäkeen loppusanat kerrotaan usein somuudeksi toisen säkeen al'ussa niinkuin:
"Seisotaksen kuulemahan,
Kuulemahan, katsomahan;" taikka
"Teki liiton kuun keralla,
Kuun keralla, päiwän kanssa."
Harwemmin kerrotaan sanoja muulla tawalla, niinkuin:
"Missä silloin rauta piili,
Missä piili, kussa säilyi," taikka:
"Kuulin ennen eukon wanhan,
Walittawan wanhan eukon;"
jonka esisäkeessä sointi waatii takaheittoa.
Loppuaʿ woipi laulu taikka sen osa kerrottomallakin säkeellä, usein aiwan somastikin. Murtoja pidetään erinomaisen somina, niin että hywissä runoissa, niinkuin Kalewalassa ja Kantelettaressa suurempi osa säkeistä tawataan murrettuina, mutta kuitenkin somina, jos edellinen kertosä'eʿ on murrotoin ja toisen wiimeinen sana murrettu.
Rakennuksensa puolesta täydellisin runo ja ihmeen sopiwa johdattamaan lapsesta alkaen runojär'elle on Kantelettaren 1 osan runo 234: Oli ennen onnimanni, joka onkin jo painettu al'ummalla, ja jossa waan yhtä iskurikkoa parantaaksemme, kaksi sä'että pois jättäen, panimme säkeiden:
"Ripukasta rintasolki,
Rintasol'esta sopukka,
Sopukasta Suomen kirkko,
Suomen kirkosta kipinä,"
siaan wähän parempia sanoja. Itä-Suomessa murteen jälkeen lukemalla: Rinta soljesta päästään siitäkin wirheestä.