Tämä laulu olisi opittawa kaikilta lapsilta maassamme. Onki se enemmin kuin mikään muu lewennyt ympäri, mutta mahtanee toki joitakuinta paikkoja löytyäʿ jonneʿ se ei wielä oleʿ tullut, mutta ansaitsee kuitenkin tullaʿ Onni siitä on aiwan lystistiʿ laitellut juuri warsinaisen runo-rakennuksen opettajan. Kuinka suuriarwoisena runon äännöllinen rakennus yksinänsäkin pidetään, ja kuinka paljon waraa siinä on, nä'yttää selwästi tämä laulu, joka sisällyksensä puolesta kyllä on niin tyhjää, kuin ollaʿ taitaa, mutta kuitenkin on niin hywä lapsien mielestä. Tässä on paitsi ensimäisessä säkeessä, aina sointo jäl'ettäin alku ja loppu puolella. Esisä'eʿ aina murrotoin, mutta jälkisäkeen 3:s osa murrettu. Muiden kielien laulurakennuksen halpuus tekisi niissä tämän laisen laulun aiwan tyhjäksi otkuksi, mutta laulu- sekä kielirakennuksen edut owat Suomen kielessä paljoa suuremmat kuin muissa.

Erinäisempiä muistutuksia sopii wielä tehdäʿ. Sana on, taikka äänikkään jälkeen - p'on, käytetään usein waan mitan täytteeksi ilman mitään merkityksettä, niinkuin: Siit' on suonia siteli; Päältä pään on taiwosehen; söip' on uuelta lihoa. Hywät laulajat liittääwät, jos säwelʿ ei ole warsin lyhyt-ääninen, aina _on- ensimäiseen osaan, jos siinä on kaksitawuinen sana, erinomattain jos se on lyhyt-taiwuinen; niinkuin Kalewalan al'ussa: weli on kulta weikkoseni. Tällä keinoin pääseewät wenyttämästä alkusanan lyhwiä tawuita, sillä ne laulaessa wedetään molemmat iskuun. Käytetään muitakin pieniä sanoja näin liitteeksi, niinkuin -pa, esim. säkeessä _kukapa miehistä pätewi; ei, esim. säkeessä: kuulu ei ääntäwän aholla; samoin: sitte sun mieheksi sanoisin; tuleʿ nyt työsi tuntemahan.

Sanalla on eroitetaan somasti wälistä yhteen kuuuwiakin sanoja, niinkuin: ero on wiinat keitettynä; jonka mukaisesti, myös on jälkisä'eʿ: ero pantuna oluet (Ktltr, II. 90 runossa), waikka erowinat ja -ero-oluet_ oikeastansa owat yhdistyssanat. Samoin: käpy on kangas käyäksesi. Ensimäistä osaa ei tarwitsisikkaan lyhentääʿ, niinkuin; eule tässä nuorisossa; en oo narri narratta'a; jotka kyllä woiwat ollaʿ: _ei oleʿ tässä nuorisossa, ja: en ole narri narratta'a!, Tästä nähdään myös, että pääteʿ: aa, ää, alkuansa ada, ädä wieläkin wälistä käytetään kaksitawuisena. Etelä-puolella Wiipurin läänissä ja osaksi Inkerin maallakin ei käytetäkkään nuoita Sawon ja Karjalan oa ja eä, mutta yhtähywin kuuluu sikäläisienkin suussa runo kulkewan somasti kyllä, niinkuin esim. säkeissä:

Alkoi alla'a aja'a.
Sie kuuleʿ emon sana'a,

joissa a'a lu'etaan kaksitawuiseksi. Etelä-Inkerissä pistetään sellaisiin paikkoihin puustawi w wäliin, esim, _onkos kylläwä kyläwä. Se on jälkeä sellaisissa paikoin ennen olleesta d-stä, taikka että ennen on sanottu _kyllädä kylädä, joten wieläkin paikoin Aunuksessa puhutaan.

Takaheittoa käytetään muistakin syistä, kuin soinnon somennukseksi, niinkuin: kulmat kulta, päät hopia, suorin sanoin: kultatulmat, hopiapäät; nenän niemen neitosia j.n.e, mutta ensimäinen ei tulisikaan runosäkeeksi, toinen iskurikkoisekii, jos olisiwat ilman takaheittoa. — Wiallisia laskurikkoja Kalewalassa ja Kantelettaressa on aiwan wähän; ei oleʿpaljon muuta Kalewalasta, paitsi jo kirjoitettua, kuin: runo 11: sä'eʿ 370; 14; 231; 15; 76, 80; 16; 12, 125, 136; 18: 379; 25: 21; 28; 581; 31: 404; 32: 84. Näistäkin owat säkeet 125 136: terweʿ kuu, terwe kuningas, ja toitko sen, jonka käkesit, sekä Kantelettaren I, 5, sä'eʿ: kuin wiisin wyöteltänehe mielestämme niin luontewat, että sanoisimme wi'ankin osaawasti sowitettuna kaunistawan. Ne muut sitä wastaan owat kehnoja.

Säkeet, sellaiset kuin: koria kutsuttu wieras, mentyä minun metsälle tuleewat ainoastansa wäärin lu'ettuina laskurikkoisiksi, sillä ts pitää kielen yleisien sääntöjen jälkeen pehmennettämän, niinkuin enimmät kielen murteet kutkin laillansa tekeewät; esim. sanassa: kutsua taikka kuhtua, pehmennetään kuin kussakin tt ja ht t:ksi taikka h:ksi, siis: kututttu, kuhuttu; samoin mehtä, mettä pehmennettynä: mehän, metän. Samoissa tiloissa kuin ht ja tt tulee myös ts pehmennetyksi sillä keinoin että t s:n edellä äännetään kerkeästi ja niin että kuuluu waan seuraawaan ei edelliseen tawuuhun, mutta kowennettuna kuuluu kaksinkertaiselta, näin: me-tsän, met-tsä. Tässä pehmennetään siis ainoastansa t, jonka tähden woipi sanoaʿ, että se pehmennetään ja äännetään aiwan niinkuin yksinänsäkin esim. sanassa-mettä, me-tän, ainoastansa että s ynnä kuuluu jäl'essä. Helpommin seurattawaksi ja aiwan sopiwasti on runoissa puustawi z käytettäwä pehmeälle ja tz kowalle, esim.

"Koria kuzuttu wieras,
Koriampi kutzumatoin."

Parempi ja helpompi on kuitenkin lukea sellaiset paikat kukin oman murteensa mukaan, niinkuin:

"Koria kututtu (kuhuttu) wieras,
Koriampi kuttumaton (kuhtumaton)."