Mitä runorakennuksen yleiseen luontoon kuuluu, niin näemme siinä aina wallitsewan erinomainen wastaawaisuus taikka yhtäpitävä keskuus. Kaikella millä waan woipi, pitää olla kerallisensa ja niin lähillä kuin mahdollista. Luulisi sentähden joku, runon waatiwan loppusointoakin, joka usein tuleekin siitä, kuin kertosäkeissä sanat lopulla owat toisiansa wastaawat ja siis owat samassa siassa; mutta runolle on wielä mieluisempi, jos olisiwat wastaawat sanat wieläkin likempänä toisiansa, esim. sanat Kaukomielen ja Joukahaisen säkeissä:
"Päästä kalwan Kaukomielen,
Joukaisen jousen tiestä,"
Woisi ensimäinen sä'eʿ ollaʿ: Kaukomielen kalwan päästä, taikka wiimeinen jousen tiestä Joukahaisen, mutta näin loppusoinnollisena se ei olisi parempi. Woisiwat kyllä ollaʿ molemmat muutetuin sanoin; sitte taaskin olisiwat hywät. Mutta kuitenkin tuntuuwat sanat päästä ja tiestä sopiwan paremmin yhteen, niin että
"Joukahaisen jousen tiestä,
Päästä kalwan kaukomielen"
olisi parahin jär'estys. Nä'emme siis, Suomalaisilla ei olewan tarkoitusta mitään loppusointoon, senkun waan läheiseen wastaawaisuuteen, joka on parempi lähempänä kuin toisen säkeen lopussa.
Tämä erinomainen ja niin moninpuolinen kaksikeskuus, joten sitä woisimme kutsuaʿ, nä'ytäiksen runoa laulettaessakin siinäkin, että sama sä'eʿ tawallisesti lauletaan kahdesti ja useimmiten on wähintäin kaksi laulajata, joista yksi ensin laulaa säkeen ja toinen, sä'estäjäksi kutsuttu, kertoo eli sä'estää jokaisen säkeen laulajan itsen mukaan. Usein on montakin sä'estäjää, ja kuin warsinaisella runollisella tawalla ollaʿ pitää, niin sitte:
"Paneewat käden kätehen,
Ha'an toisehen hakahan,
Laulaessansa hywiä,
Parahia pannessansa."
Kas sitte se wasta on oikeassa täydellisyydessänsä ja maksaakin kuunnellaʿ.
Hämeen taikka oikeammin länsi-Suomen kielestä sanotaan runojen häwinneen, mutta oikeastansa ei siellä oleʿ mahtanut ollakaan milloinkaan warsin paljon runoja, sillä sen puolimainen murreʿ on runolle wähän wasten luontoista, sentähden, että t ei milloinkaan, ja k enimmiten ei heitetäʿ warsin pois, senkun muutetaan edellinen d-ksi ja toinen tawallisesti j-ksi ja w-ksi. Se tuottaisi usein laskurikkoja, niinkuin tulisi säkeihin:
"Seitsentähtisen selälle,
Mieähän tähen hewonen."