Heidän askeleensa kaikuivat kauvas pitkin autioita katuja.
Heidän sivutseen luiskahti katuhuora, joka hiljaa tuntui naurahtavan jollekkin.
— Miksi te rupesitte papiksi? — kysäsi puoliääneen Aleksandra
Porfirjevna.
— Miksikö?
Pappi oli hetken vaiti.
— Mihinkäpäs hänestä pääsi?…
Isä Iivana tunsi outoa painoa sielussaan.
— Ivan Vasilitsh! — sanoi Aleksandra Porfirjevna, ensi kerran pappia näin nimittäen.
Ja hän kosketti hiljaa häntä käteen.
— Suokaa minulle anteeksi! Minähän olen… sellainen hillitsemätön…
Minä loukkasin teitä tuonoin.