Se kynti vielä kirkasta joenpintaa, mutta länsipuolelle, josta pilvi läheni, näytti jokeen valuvan verellä sekoitettua mustetta. Pilvenlonka oli jo kadottanut kaikki muotonsa. Se oli kuin kasvava pimeyden valta, liikkuva kaaos, — joka vielä oli vaiti ja salasi kauhunsa, joista ennen itse maapallo oli tärissyt.
Istuen matkavaunuissa ei Paula Grigorjevna päästänyt pilvestä irti noita suuriksi avattuja, loistavia silmiään, kädet ristissä ikäänkuin rukoillen jotain tuntematonta, häntä viehättävää jumaluutta.
— Mitritsh! Vedä kovemmin! — huusivat talonpojat lautturille.
— Tulkaa auttamaan! — kähisi Mitritsh.
— Kunpa Jumala soisi keretä ennen rajuilman puhkeamista! Katsokaahan miten pilvet ryömivät…
— Ei haittaa, pappeja on matkassa!
Talonpojat nauroivat.
— Mitä tavaraa teillä on kuormissa, veljet? — kysyi Iivana pappi, hypistellen kuormaa: — markkinoillekko matka, vai minne?
— Bogdanofkaan, markkinoille. Markkinat ovat huomenna. Onhan meillä kaikenlaista kalua ja kilua… lusikkaa, kuppia, savivatia, lakkia…
— Hyvinkö käy kaupaksi?