Pilvet repeilivät, salamat rätisten iskivät rannoille.
Rankkasade kaatui päälle.
Hevoset teutaroivat ja hirnahtelivat surkeasti.
Akat ahersivat kuormainsa päällä, kirkuen rukoussanojaan. Heidän epätoivoiset huutonsa sulivat yhteen tuulen ulvonnan, sateen sohinan ja talonpoikain sekasortoisen puhelun kanssa.
— Hyvät ihmiset!… Nyt ollaan hukassa!
— Tuolla… alempana… kallioranta!
— Siellä on salakareja… Ja kosket! Mitritsh touhusi neuvotonna roomun reunoilla.
— Herrajumala! Herrajumala! Herrajumala! Kuolema kurja nyt tulee… Herrajumala! Annushkani, Annushkani, armas akkani! Ja tyttäreni mun… jääkää hyvästi… tyttäryiseni!…
— Oi voi voi! — säestivät häntä akat parkuen. Ja he juoksivat kuormiltaan roomun laidoille, jossa hääräili Mitritsh, ja matkivat lautturin liikkeitä…
— Jumalan sallimus! Jumalan tahto… tämä on sinun tähtesi! — kiljui läpisäikähtänyt ja kalpea Matvei pappi vaimolleen: — tee parannus rikoksistasi! kadu kuten Joonas…