— Sen viheriän käärmeenkö luona?
— Niin, siellä missä se lie ollutkin! Kaikkea sitä sattuukin…
Ja Iivana pappi selitti sukkelasti rovastille matkalla tapahtuneen seikkailun ja pyysi kuivaa pukua. Viipymättä ilmestyi jostakin rovastin kauhtana, etehinen suljettiin ja yleisessä naurunrähäkässä muutettiin Iivana papille kuivat vaatteet, juhlallisilla tempuilla kuten arkkipiispalle, mutta valitettavasti oli kauhtana liika ahdas, lyhyt ja ratisi joka liikahduksella. Sitten avattiin ovi juhlallisesti ja isä Iivana talutettiin käsivarresta pöydän äpäreen naurulla ja huudoilla:
— Antakaa tietä Moosekselle, syvyyden kuilusta pelastajalle!
Ja tiakka Sikerov veisata hyräili:
Meren Punaisen ku-ri-mu-us…
Hämmästys oli äkkiä hävinnyt. Huoneissa virisi uudestaan pauhuinen puhelu.
Viinapöydän ääressä tungeksi enin väkeä. Siellä ryiskeltiin arvokkaasti, iskettiin silmää toisilleen läpi pullojen, kilisteltiin, kokkailtiin ja sitten höystepaloja pureskellen ja viiksiä hieroskellen — tavattoman suurilla nenäliinoilla — asteltiin läpi huoneiden ruokasaliin teepöydän ääreen, jotta päästäisiin sekaantumaan eukkojen pätevään porinaan, tai piiritettiin miehissä salin nurkassa seisova korttipöytä, jonka takaa savupilvien keskessä häämötti hengellisen tuomarin, isä Favorskin lihava olemus, opettaja Sigsaginski ynnä pari muuta vähäpätöisen näköistä pappismiestä. Favorski, jolla oli pyöreät, pienet naiskasvot, närä ja hengenahdistus, oli niin muhevanlihava, että pilkkakirveet hänestä sanoivat että muka autuudenpöhö hänen päällään lepäjää kuin vesitauti. Usein lasketteli hän sukkeluuksia keksien harvinaisia nimityksiä korteille, nauroi käheästi omille oveluuksilleen, niin että kunniamerkit hänen rinnallaan hypähtelivät. Ja heti kun hän ratkesi nauruun, muikenivat pöytää ympäröivältä yleisöltä naamat leveisiin hymyilyihin, ja vatsat hytkyivät naurusta.
— Ruutua-riitua! — puhui isä Favorski: — ka hei, mittee sie minun ruutanoitani vastaan asetat? Ja mittee sie siinä höliset?
Opettaja Sigsaginski ("Vinkkuravääränen"), harmaakasvoinen nuori mies, jolla oli ankan nenä, säesti hänelle: