— Leskenpä, lesken… täytyy keksiä teräviä sanoja.
— Puhuvat että kun pitäjällä joku neitsyt synnyttää poikalapsen, hän ne kaikki ristii Paavaleiksi…
— Niinpä hyvinkin… niistä tehdään tietysti Paavali Paavalinpoikia… se sopii sukuperään…
Papineukot nauraa tirskuivat autuaallisesti, mutta tiakan rouva
Ivanovskaja alkoi ihan ulvoa riemusta.
— Hänenpä pitäisi… sen… — yritti hän sanomaan.
Mutta yhtäkkiä, vilkaistuaan ympärilleen, huomasi hän Paula Grigorjevnan istuvan yksikseen akkunan ääressä, puristi huulensa nopeasti yhteen ja ummisti vasemman silmänsä, tähdäten oikealla puhekumppaneihinsa.
Nämät pärskähtivät nauruun niin että vähällä olivat lentää istuimiltaan.
Paula Grigorjevna nousi kiivaasti seisomaan.
— Luulin olevani vieraissa! — sanoi hän kolkosti. Kaikki vaikenivat uteliaina.
— Kuinkas sitten? — sanoi rovastitar tekeytyen naamaltaan viattomaksi, vaikka hänen silmissään leikki ilkeä iva: — mistä te niin loukkaannuitte, Herra Jumala nähköön? Tietääkseni ei mitään erityistä… Tietysti on seuranpito meillä yksinkertaista, ei suurenmailman tapaista…