— Katsokaa, kuinka Ranskassa papistoa vainotaan. Tosin ne nyt ovat tuota mustaa katoolilaista sotajoukkoa! Vaan sielläkin ilmestyy sama sivistyneiden ja uskomattomien mieletön röyhkeys. Unhotetut ovat historialliset ansiot. Jumalan palvelijat, hänen totuutensa kannattajat, karkotetaan koulusta, risti kannetaan ulos tuomiosaleista!
Hän ojensi intohimoisesti kättään.
— Ja heidän temppelinsä jää tyhjäksi! Se on aikamme ilmiö, aikamme tuntomerkki että Antikristus on nostanut päänsä! Vaikka se ilmestyykin vieraassa, puolipakanallisessa valtakunnassa! Entäs meidän venäläiset saivartelijamme? Hetipaikalla he vastaavat tuohon huutoon! Kohottavat päänsä, alkavat vainon kirkkokoulua vastaan. Oletteko kuulleet, lukeneet, kuinka esimerkiksi Tverin kunnallishallitus itsensä kunnosti! Ja onko se ainoa, joka niin teki? Mutta pilanteko Jumalan kanssa ei onnistu! Ja Tverin kunnallishallitus on sen saanut kokea… Ja Ranskanmaa myös on sen kokeva! Sillä, tulkoon Antikristus kuinka väkeväksi tahansa, mutta sen on pakko tulla sidotuksi ja voitetuksi! Väkevä on meidän Jumalamme!
— Suuri ja väkevä on meidän Jumalamme! — sanoi isä Sylvester miettiväisestä, hiljaa rummuttaen pöytää sormillaan.
— Jos olet Jumala, niin tee ihmeitä! — — Mutta samalla yhtäkkiä ja ikäänkuin säikähtyneeltä pääsi nikotus isä Favorskilta aivankuin häntä olisi hämmästyttänyt tuollaisen järkähtämättömän Jumaluuden mainitseminen, jota hän sielussaan suuresti pelkäsi.
Kaikki naurahtivat.
— Arvoisa pappisveljemme tahtoi luultavasti sanoa "Aamenen", vaan se ei lähtenyt! — tuli avuksi Favorskille Sigsaginski…
— Elä valehtele! — sanoi Favorski! — se oli vain rommi, joka mahassani törmäsi piirakaista vastaan…
Iivana pappi katsahti Favorskin vesimäiseen olentoon, ja kohtasi sitten taas Paula Grigorjevnan silmät. Tämä tuijotti häneen hämärin katsein, niin että kaikki veri syöksähti papin kasvoihin ja sydän ikäänkuin irti repesi ja vierähti pois. Ja tuntui kuin olisivat he nähneet ainoastaan toinen-toisensa koko huoneessa. Pappi huokasi ja siirsi raskaasti katseensa poispäin. Rauhaton aavistus valtasi hänet, raskas, hidas aate alkoi kietoa hänen tajuntaansa ikäänkuin usvalla peittäen…
— Mitä se tuo… onko se niinkuin minä… tappanut jonkun…?