Katon rajassa olevasta akkunan pahasesta kurkisti sisään yö läpi hämähäkin verkkojen.
— Mitä salaisuuksia sinulla on mielessä? — kysäsi Iivana pappi.
Paulinkka katsoi häneen alhaalta ylös, asettuen hyvin likelle, mutta oli vaiti. Kynttilänpätkän värisevä valo varjoineen leikki hänen kasvoillaan. Hänen katseensa oli yhä yhtä tumma ja etsivä, mikä niin pelotti ja viehätti pappia. Ja tässä puolihämärässä pappi hänet ikäänkuin ensi kertaa oikein näki: tuon uhkean poven, nuot välkkyvät silmät, suloisen ja hellän kasvojen soikon.
Kevyt, mutta terävä neula myrkkyineen pisti hänen sydämmeensä.
Hän väistyi hiukan syrjään.
— No?
Intohimoisesti, vaan kuni unessa, työntyi nainen häntä kohti.
— Salli minun…
— No? — toisti pappi tuntien omituisen heikkouden puuskan.
— Minä niin… niin sinua… Niin kunnioitan sinua! Salli minun… kaikesta sielustani… suudella sinua!