— Elä sinä siellä töllistelet
Hänen äänensä oli äreä ja uhkaava. Hänen jokaisessa liikkeessään ilmeni Goliatin voima. Kohottaen hankoa, työnsi hän sen varmasti heinien sisään ja jännittäen jäntereitään sekä hiukan punehtuen irroitti keveästi äärettömän taakan kerrallaan kuormasta. Nostaen sen sitten päänsä ylitse kuin minkäkin jättiläissateensuojaimen, huuteli hän hilpeillen omasta väkevyydestään:
— Oh-hoo-ho-hoo!! Hei! Ota vastaan, tölliskö!
Taakka vyörähti tallin yliselle ja hajosi kahisten laipiolle. Tuuli riepotteli papin vaaleata tuuheata partaa, kuni leikillä huljuttaen sitä toiselta hartioita toiselle ja pani pappisviitan helmat hulmuamaan ikäänkuin naisten hameet, paljastaen kuorman juurella seisovalle talonpojalle haaltuneet papilliset ruutuhousut, jonka tähden maalaisukko hieman joutui häpeisiinsä.
Ukko oli vanha ja harmaapäinen, hiukan humalassa, yllään harmaa karvatakki, päässä lämmin lakki, kovan helteen tähden takaraivolle työnnetty, jaloissa oli hänellä raskaat, paksulti rasvatut saappaat. Toisessa kainalossaan piteli hän äärettömän suurta, karttuunihuiviin käärittyä vehnälimppua, toisessa — oranssinväristä kanaa, jonka jalat olivat sidotut ja pursto eteenpäin käännetty. Hänen povestaan kurkisti viinapullon kirkas kaula.
— Se on tuota nähkääs, — puheli ukko käheästi, — että jos tuota niinkuin esimerkiksi… että koko tämä meijän talonpoikanen tyhmyytemme on lähtennä herroista…
Pappi Iivana työnteli hangollaan ja kysäsi sekaan:
— Mistä herroista?
— Ka näistäpä näistä että niinkuin jos tuota… herroista! Talonpojan meininki, kuulkaahan, pappi kulta, se näes on pyhä. Mistä vain tahot, talonpoika sulle tekee rahaa, — vaikka lannasta, vaikka liasta, vaikka kivestä taikka sannasta… rahaa sulle tekee! Jos vähän pellavaa tuli panneeksi peltoon — niin heti sulle housut ja paidat saa laittaa. Jos vehnän siemeniä maahan sirotti, — niin vuoden läpeensä sinua elättää täytyy. Jos kirveen otti, kämmeniinsä sylkäsi, ähkäsi ja puuta iski — niin heti siihen tulla tomahtaa töpötakki olento ja sanoo että: — "Me olemme — herroja. Maks pois, ukko, kruunun veroja puolitoista ruplaa". Tänään puolitoista, huomenna puolitoista. Ylihuomenna — hyi helvetti! Mutta eihän sitä sillä tavalla, pappi kulta, riitä lantaa eikä peltomutaa! Noh, talonpoika vie kuin viekin housunsa, paitansa herrain markkinoille, vaan itse piikkosissa passieraa! Ja vehnät myös myytäviksi ja joka kirveenisku — myytäväksi! Mutta herrat moittii: — "Vähänpä toit! Anna lisää!" Anna ja yhä anna!… no, talonpoika joutuu ihan ymmälle eikä tiedä, mihin päin pyllistää, joka nurkassa herrat häntä vahtivat. Poliisi häitä sakkoja kiristelee, piiripäällikkö — ruununveroja, kylänvanhin — rästejä. Huutaen, kiljuen niskaasi karauttavat. Vai mikä taikakukkaro loppumattomia rahoja se talonpoika on?! Nykyajan talonpoika on vain nimeltään talonpoika, mutta sisukset siltä on uloskiskaistu, sentähden että — vuosi vuodelta sen maa vähenee, koska hän sen on antanut joko arennille taikka myönyt pois, ja ruplia yhä nyljetään. Nykyään ne on kunnanmiehetkin — ja kauppiaat — ja vuokraajat — kaikki ne on talonpojan suhteen — herroja! Sekä piiripäällikkö että työnjohtaja ja jokainen kylän läpi matkustavainen, jos hänellä on lakissa merkki, — jokainen pitää oikeutenaan talonpojalle sanan sanoa ja enimmäkseen häntä haukuskelee… Vaan talonpoika itse ei saa puutteistaan edes puhua missään, siksi ne nykyään kokouksissakin vain herrat ovat äänessä! Heistä se kaikki surkeus tulee! Ihan paljaaksi nyljetty ihminen on talonpoika eikä hänellä enää ole mitään muuta keinoa jäljellä kuin kapina… Olette kai kuullut, pappi kulta, kuinka Shirokosadov petkutti kuolleillaan vasiliperäläisiä?
— Kuullut olen, Vasili Petrovitsh!