— Mainio mies!… Vaan nyt ne vasiliperäläiset viedään käräjiin! Kas semmoinen se on se herrain oikeus!…
Vasili Petrovitsh vaipui mietteisiinsä, huokaillen ja hiukan horjahdellen, jonka vuoksi kanalta pursto pullistui levälleen.
— Mutta oletkos, herra pastori, kuullut uutisen? — muisti hän yht'äkkiä: — Krestofkan papilta on eukko karannut.
— Mitäh?!
Iivana pappi heitti heinäkimpun niin varomattomasti että se hajosi pitkin pihaa tuulen kantamana kaikille suunnille. Nojautuen hankoon, katsoi hän ukkoa aukiräväytetyillä suurilla silmillään, ja hänen kasvojensa päivetyksen ja punakkuuden läpi kuulsi huomattava kalpeneminen.
— Mitä sinä siellä valehtelet! — sanoi hän ankarasti.
— Enhän minä valehtele! — vastasi ukko, hieman loukkautuneena: — Mikolai poika ajoi kuormakyytiä Jumaliskylään — niin siellä kaikki siitä olivat pakisseet! Menn'yönä oli kyydillä ajaa karauttanut lukkarin kanssa… Kirjúhalla hevosia vaihettu oli. Kirjúha oli tietänyt kertoa että se niin oli päätään kadulla käännellyt ja keikutellut… jotta tullaanko muka perästä.
— Sinun Kirjúhasi lörpöttelee!
— Kirjúha ei lörpöttele! — sanoi ukko vakuuttavasti: — Kirjúha on — mustalainen! Vaikka läpi seinän se näkee!
Isä Iivana heitti luotaan heinähangon.