— … Että minä! — toisti pappi kuin kaiku.
— Me luomme paremman elämän! Me osaamme sen luoda! Miksi meidän täytyy kitua! Miksi! Etkö sinä kidu sen painon alla? Ja haluathan toki sen heittää pois?
— Kenet?! — kysyi pappi hämmästyneellä säikäyksellä,
— Pappiskauhtanan!! Pappi havahtui ja säpsähti. Kalpeni ja työnsi hänet syrjään.
Kaikki hänen entisyytensä kuohahti hänessä.
— Päästä irti! Sinä olet tullut hulluksi! Unohtanut, kuka minä olen ja kuka sinä itse!
Ja hän viskasi hänelle sanan, jonka hän tänä silmänräpäyksenä sai sanotuksi kaikella kastillisella menneisyydellään:
— Babyloonilainen!
Kuin unessa, vapisevin käsin, vaelsi pappi takaisin saliin ja alkoi nopeasti kävellä väljällä tilalla, huomaamatta että siellä paraikaa oli tapahtumassa skandaali.
Korttipöydän ääressä oli peli lakkautettu. Kovasti seisoi ojennetuin käsin voimattomana vakuutellen: