Hänen äänensä muuttui rinta-ääneksi ja hän aivankuin läähätti.
— Teidän järkenne ja omattuntonne ovat kahleilla kytketyt! Ja te suutelette niitä! Te notkistatte heikkoja polvianne tyrmäläisten edessä!
— Dmitri Viktoritsh! Malttakaahan…
— Te olette orjia!! Ja tahdotte tehdä muutkin orjiksi. Mutta mahdotonta on, sanon minä teille, sammuttaa henkeä loppuun asti! Se virkoaa… Se on jo herännyt, vastustuksen henki, vapaa, ylpeä, voitokkaan älyn henki… Ja siitä solahtavat irti helisten teidän ruostuneet kahleenne!! Nousee vapaita Totuuden saarnamiehiä… Vaan te suistutte pimeyteen…
— Ei! Mitä tämä on, isä rovasti? — vinkui ja vihelsi Matvei pappi muiden pappien muristessa: — nehän ovat puheita, jotka kuuluvat sellaiselle vääräuskolaiselle ja Pyhän Kirkon viholliselle kuin on Tolstoi!
Ylioppilas syöksähti vimmastuneena pöydän ääreen ja kaatoi itselleen lasin viinaa.
— Esitän tämän maljan… Leo Tolstoin kunniaksi!!
Ikäänkuin pommi olisi heitetty pappien keskelle!
Salissa syntyi murinaa, melua ja huutoa.
Isä Favorski viskasi pöytään korttinsa ja ilmoitti, että hän lähtee pois. Missä noin kohdellaan hengellistä säätyä, siellä ei hän, ollen pappi ja sitä paitsi hengellinen tuomari, voi viihtyä! Mutta rovasti etsi vuoroin silmillään kadonnutta poikaansa muristen: — "Mitja, Mitja! kuinka sinä voitkin!", vuoroin kehoitti isä Paavalia jäämään alalleen eikä kääntämään liiaksi huomiota tapahtumaan.