— Laske nyt rantaan, Aleksi!
Vene kaivautui kovalla kahinalla kaislikkoon. Iivana pappi oli neuvoton kuulemansa keskustelun suhteen ja odotti uteliaana, kuka tulee näkyviin venheestä. Hänen kummastuksekseen hyppäsi siitä maalle ylioppilas ja hänen perässään sama talonpoika Aleksi, joka oli auttanut Iivanaa roomuretkellä. Ylioppilas oli pitkävartisissa saappaissa ja sinisessä, remmillä vyötetyssä puserossa, jonka ylle, hartioille, oli heitetty arkiunivormu. Hän työnsi haaltunut-reunaisen lättälakkinsa takaraivolle ja kädet kylkiä vasten painettuina näytti huokuvan yksistään huulillaan, katsoessaan venheeseen.
— Sido se kiinni, Aleksi, niin että ei näkyisi, ja pane merkki. Ja peitä pyssy ruoholla.
Aleksi rupesi asettelemaan venettä ja huomasi yhtäkkiä isä Iivanan.
— Papin ryökäle! — huudahti hän pystyyn ponnahtaen. Ja heti samalla oikasi, tunnettuaan henkilön:
— Gnjesdofkan pastori!
Ylioppilas kääntyi nopeasti Iivana pappia kohti ja loi häneen ilkeän, tumman katseen.
— Kuinka on selitettävissä että te, herra pappi, näin aamun koitteessa jo olette liikkeellä?
— Uimassa kävin.
Ja yhä ymmärtämättömänä kysyä tokasi vuorostaan: