— Lyijyä…
— Kuulia!!
Pappi remautti silmänsä suuriksi.
— Ketäs te olette olleetkaan metsästämässä?
— Ka niin… sattuuhan sitä toisinaan… että kettu… tai, susi…
Rovastin sekavat epäilykset johtuivat äkkiä Iivana papin mieleen. Hän katsoi tutkivasti Aleksiin. Tämän harjasviikset värähtelivät keveästä hymystä ja kesakoisille kasvoille ilmaantui vivahdus luottavaisuutta.
— Eilen me sinun kanssasi, herra pappi, yksissä miehin ihmisiä pelastelimme, — alkoi hän puhua. — Minä köyttä pitelin… ja sinä minuun uskoit! Mutta tänään sinä minuun et usko… pahaa vain ajattelet! Vaan asia voi vielä kehittyä niinkin pitkälle, etten minäkään sinuun usko! Käy huhu talonpoikain kesken että sinä olet hyvä mies, — siis on parasta että sinulle puhun suoraan. On meillä Dmitri Viktorotshin kanssa asiahko muuan… keskenämme. Ehkäpä tosiaan olemme olleet susille sankoja panemassa tai kettuja vahtimassa… tai jotain muuta… kuka hänet tiennee! Mutta sinua emme ole kutsuneet joukkoomme, itse sinä olet tullut ja nähnyt… Jos et ole tutkintotuomari, niin miksipä sinun tarvitsee tietää?
— Kauniisti puhut!
Aleksi katsoi häneen nauravin silmin.
— Kauniisti, vaan en kauheasti! Jos se olisi kauheata, niin puhumatta jäisi. En näet ole mikään lörpöttelijä… Minkä olen nähnyt, en sano kenellekään! Jos huonolle ihmiselle hyvänkin sanan sanoo, niin hän kääntää sen huonoksi…