— Vai rakkautta!!
Papin vaimon kasvot vääristyivät kuni viiltävästä kivusta ja hän vyöräytti himmenneistä silmistään ikäänkuin sysimustan, synkän aallon miestänsä vastaan.
Talonpoikaisukko, joka sillävälin oli kärsivällisesti huokaillut kynnyksen edessä sen näköisenä kuin muka olisi laskenut rakoja laessa, oli kuitenkin siksi uteliaasti takertunut kuuntelemaan perhe kohtausta, että oli kokonaan unehuttanut kanan, niin että se havahtuen pitkällisestä horroksistaan, yht'äkkiä rupesi rapistelemaan siipiään ja lentää pomahti kaakattaen papineukon jalkoihin, haikeasti kurotellen kaulaansa. Ukko, haluten saada kanan kiinni, pudotti vehnälimppunsakin, joka jymähtäen läksi kierimään pitkin lattiaa kunnes puoliympyrän kierrettyään pysähtyi kanan viereen.
Papilta pääsi nauru ja hän läksi äkkiä pois, mutisten mennessään:
— Ka siinä papin roskat! Ne lentävät ja kierivät! — Kestitseisit meitä, äiti, mieluummin teellä tämän Vasili Petrovitshin kanssa. Se naittaa poikansa, siksi on tuonut lahjoja.
Papinrouva avasi limppukäärön, pisti liinan pesukomeroon, vaan vei kanan keittiöön. Palattuaan takaisin, alkoi hän kaataa teetä laseihin ja siirtäen lasia vieraan eteen, sanoi:
— Mitäs varten sinä, Vasili Petrovitsh, kanan toit tullessasi?
— Kuinkas muuten: — jupisi ukko ymmärtämättä: — eikös sitä tarvita?
— Ei olisi haitannut, jos olisit tuonut hanhenkin.
— Hanhenko! Katsos pe… jumala siunatkoon! Hanhen? Mikäs aihe minulla… Vai sillä tavalla! Herranen aika, rouvakulta! Emmehän me toki…