Ja hän ravisteli hämillään ja häpeissään paksusti voideltua päätään.
— Jätetään siis hanhi vastaiseksi!
— Niin, hanhi on hyvä lintu! — sanoi samaan äänilajiin pappi Iivana: — se on erittäin rasvainen paisti. Kerrassaan mainio elukka! Siinä on jotakin sellaista…
Hän näpsäytti sormiaan.
— Vankkaa, ymmärrätkös… sellaista perusteellista! Niin juuri, kuinka sitä sanoisin… käsitätkös… hanhimaista! Hajukin siinä on erilainen kuin muissa linnuissa… se pistää nokkaan!
Syntyi hiljaisuus.
Lehmän ammuntaa kuului jostakin ja myös, kuinka hevonen jossakin heleästi purra rouskutti ruokiaan polkea tömistäen kengitetyillä kavioillaan. Joku odottamaton tapaus tuntui saavan aikaan hälytyksen kanakopissa. Ikkunain sivu lentää suhisti valkoinen kyyhkysparvi laskeutuen vihreäryönäiseen likalätäkköön, jossa parhaillaan kylpevät siat siitä vähän häiriytyivät. Kaikilta suunnilta sorisi ikkunaan maalaispäivän ääniä sulaen sopusointuisesti yhteen maalais-ihmisen ajatuksien kanssa, jotka kuni säleaita piirittivät sielun pimeää ja pohjatonta syvyyttä.
— Kuulkaahan isäntä, — sanoi papin eukko, — meillä on yksi lammas viimeaikoina vähän sairastellut.
— Ka semmoistahan sitä tapahtuu. Ihmisellekkin, saati sitten lampaalle… Se on kai, tienmä, emälammas?
— Ei, se on vuonimaton lammas… sellainen sievä… vaan nyt on sairastunut! Laihtunut niin kerrassaan ettei ole kuin luut jäljellä. Ettekö te vaihtaisi sitä meiltä? Teillehän se olisi samantekevää, kun teidän kuitenkin tarvitsee häiksi teurastaa… Romulammasta ei niin olisi sääli!