Moinen ajatus taisi liikkua mielessä tohtorillakin, joka tuli Iivana pappia vastaan.
— Venäjää sanotaan köyhäksi maaksi! — virkkoi hän viekkaan-suopeasti, iskien silmää papille, ja pienet, valkoiset hampaat irvissä: — vaan näillä rikkauksillahan voipi vaikka kuningaskunnan ostaa!
— Ylenpalttinen tavaran rikkaus! — vahvisti Iivana pappi: — aivankuin luvatussa maassa!
Tohtori oli leveärintainen mies, liikkeiltään hiukan karkea. Hän vaelsi markkinoilla kuin asiantuntija, kädet työnnettyinä housuntaskuihin, ja pehmeä hattu takaraivolle siirrettynä. Iivana papin sanoille hän naurahti, vastaten hänelle mielilauseellaan:
— Juuri niin!
Ja kääntyi lehmää kaupitsevan talonpojan puoleen:
— Mitä varten sinä siinä lehmää kaupittelet?
— Ka kun vaativat… — virkkoi talonpoika arasti.
— Kuka vaatii?
— Kuisma Afanasjitsh vaatii… Taitaa olla kylvön tarvis. Ja ei ole siementä! Mutta Kuisma Afanasjitsh uhkaa käräjillä, ei anna siementä… Vaan me olemme velkaa, kai se niin on, Kuisma Afanasjitshille… vanhoista ajoista olemme velkaa…