Sitten tohtori kääntyi isopartaisen talonpojan puoleen samallaisella kysymyksellä laihan, tummanruskean hevosen suhteen. Talonpoika vastasi jurosti:
— Ei oo millä maksaa ränttyä Pustovaloville… Lempo hänet vieköön!
Kokonaisen sarjan jälkeen tällaisia kysymyksiä tuntui Iivana papista kuin eivät olisi markkinoilla kulkeneetkaan, vaan jossakin huutokaupassa, missä pikaisesti myödään veloista kaikki talonpojan omaisuus. Ja aivankuin ensikertaa hän huomasi, kuinka huolestuneet ja nääntyneet kasvot on sekä myöjillä että ostajilla, kuinka laihoja ovat nuo kukertelevat kanat ja surkeita kukot, kuinka luurankoisia lehmät, viheliäisiä hevoset ja surullisen nöyriä härät…
— Luvattu maa? — iski hänelle silmää tohtori. Iivana pappi katsahti totisesti häneen.
— Ei, tähän näkyykin paremmin sopivan… "Egyptin lihapatain ääressä".
Ja kuta kauvemmas hän kulki markkinamelun ja romun keskellä tämän tohtorin seurassa, sitä enemmän hänestä näytti että hänen eteensä aukenee joku hänelle käsittämätön mätähaava, kuni yhtäkkiä olisi pudonnut pois iloinen naamari ja häneen katsoneet pitaalitautisen kasvot. Ja aivankuin tämän huutokaupan henkenä, ilmestyi äkkiä heidän eteensä eräs shirokosadovilainen talonpoika.
Uudenuutukaisesta shirokosadovilaisesta ravintolasta, jonka ovet ja ikkunat ammottivat sepposeljällään keskellä kaupunkia, oli juuri kuulunut käsikähmäistä melua ja ryskettä, kuinka tuolit siellä lensivät lattiaan, astioita helisten särkyi, ja melkein yhteen kyytiin lennähti ulossysättynä kadulle, alas korkeita ravintolan portaita — talonpoika. Hän oli näöltään hurja.
Kookas, mutta hirveän laiha. Läpi repeytyneen, likaisen paidan paistoivat kylkiluut kuin luurangolla. Avojaloin, reikäiset housut jalassa, isoine paineen, jossa harmaita hiuksia sikinsokin törrötti, villisti hehkuvine silmineen oli hän kauttaaltaan ihmisen näköinen, jota repii sisäinen mielenpuuska: kouhotellen raippalaihoja käsivarsiaan näytti hän niillä tahtovan temmata jonkun kouriinsa ja puristaa kuoliaaksi raivossaan.
— Ahaa! A-ha-ha-haa!! — huuteli hän juopuneella, hurjalla, säikähtyneen ulvovalla huudolla: — ahaa, te kavaltajat! Aha-haa! Kaiken olette ottaneet! Kaiken!! Ajakaa nyt ulos! He-hee! Hän kähisi kuin tukehtuvainen.
Iivana pappi tunsi hänet.