Maapäällikkö naurahti äänekkäästi jutulleen ennenkuin vielä oli sen kertonutkaan, sylkeä tirskutellen ympärilleen.
Häntä liian likellä seisova tiakka Ivanovski painoi hämillään päänsä olkapäitten väliin, väistyi huomaamatta syrjään ja pyyhki siellä kunnioittavasti kasvojansa, jonka jälkeen katsahti nenäliinaa aivan sennäköisenä kuin olisi aikonut sitä suudella.
— Ettekö halua istahtaa, Arkadius Mihailovitsh, — kääntyi arasti maapäällikön puoleen rovasti.
— Vaan missäs on teidän ruustinnanne? — tiedusteli maapäällikkö hienonjuhlallisesti.
Rovasti rientää köpitti ovelle.
— Ruustinna hoi! Tule heti tänne. — Arkadius Mihailovitsh haluaa sinut nähdä!
Ovesta astui hitaasti sisään kirjavasti koristeltu ruustinna, aivankuin joku olisi hänet sinne työntänyt vieterein päällä. Kasvot hänellä olivat kunnioittavan-peljästyneet.
— Ettekö halua nauttia teetä, Arkadius Mihailovitsh, — puhui ruustinna hämillään punastuen kuin tyttö maapäällikön katseen alla: — mutta suokaa anteeksi että meillä on kaikki niin yksinkertaista!
— Mielihyvällä! Mielihyvällä! Hä? mitä?
— Olkaa hyvä ja käykää vierashuoneeseen…