— Mene pois! Shirokosadov… mene pois!! Verisen sumun läpi näki tämä satoja kasvoja, jotka leimusivat vihasta.
Kiljuntaan vastasi hänkin kiljunnalla.
— Pääs-s-s-tä-kää!!!
Vaikka ei kukaan häntä pidätellyt.
Hän heristeli edessään revolveria, joka vapisi hänen tärisevässä kädessään, huomaamatta että painoi liipasimeen.
Yhtäkkiä leimahti laukauksen tuli.
Kaikki voihkasi ympärillä, vaikeni, hajaantui, väistyi. Edessä olevat painautuivat takana seisovia vastaan, vaan nämät nousivat varpaisilleen ja kurkottivat kaulojaan. Ja kaikki katsoivat kauhistuneina samaan paikkaan, minne hurja kuula oli tunkeutunut. Uratnikka pysähytti hevosensa tyrmistyneenä. Shirokosadov pudotti revolverinsa maahan ja tuijotti kuni heräävä unissakulkija samein jähmettynein silmin tarkoituksettomasti vuodattamaansa verta: aivankuin hyökyaalto olisi vetäytynyt takaisin ja tallatulle paikalle pölyyn jäi Shkalik-poikanen. Hänen pieni ruumiinsa vavahteli ja värähteli, hajalleen retkahtaneet pienet kouransa tempoivat ilmaa aivankuin olisi hän sormillaan houkutellut luokseen jotakin.
Väkijoukosta kiepsahti pojan luo — Paulinkka.
Kumartui tämän ylitse, nosti Shirokosadovia kohti vääntyneet kasvonsa ja sanoi:
— Murhaaja! Kurjan työn teit!!