— Ei hätää, ei hätää! — vastasi tohtori, — kaikki käy oivallisesti! Vallan mainiosti! Kylkiluun pahanen tosin on irtaantunut, vaan eihän se mitään. Aatami, kuten tunnettu, tuli toimeen mainiosti ilman kylkiluutakin… Hän siristi nauraen silmiään Iivana papille.
— Arveletteko että hän vain paratiisin kadotti? Aatami näet… Hä? Mutta eihän se ollutkaan kylkiluun tautta, vaan omenan… No, ei hätää mitään, nyt tämä poikanenkin on maistanut elämän omenaa… tulee tietämään hyvän ja pahan… Kuka sen tietää vaikka löytäisi tien takaisin paratiisiin, jahka kasvaa ja vahvistuu…
Tohtori irvisti viekkaasti pienillä, valkoisilla hampaillaan…
Huoneeseen kurkisti varovasti rovasti.
— Mihail Vasiljevitsh! Ettekö vielä ole vapaa? Uratnikan luo haetaan…
— Pirupa hänet vieköön… ei haluta lähteä!
— Kylki kuuluu hänellä vahingoittuneen…
— No, no, kyllä minä heti tulen.
Tohtori pyysi isä Iivanaa vähän istumaan potilaan vieressä, luvaten pian palata.
Iivana pappi jäi yksin.