Ja taas läksi kulkemaan jonnekkin…
Diakooni Ivanovski vain oli muita eloisampi. Hän koikkelehti kiihtyneenä edestakaisin huoneessa kääntyen milloin minkin puoleen.
— Minä sen tiesin! Niin, niin… minä sen tunsin jo edeltäpäin. Heidän olisi pitänyt ottaa kiinni se Nasarov! Niin, niin… Nasarov on heillä roikanjohtaja, Nasarov on heillä päämies. Puhutaan että heillä on siellä… rikoksellinen seura! Niin, niin… kamala turmelus! Minä sen tiesin!
Sikerov, joka vaiteliaana ja surullisena seisoi uunin luona, katsahti nyreästi Ivanovskiin.
— Mihinkäs sinä eilen-illalla sähkösanoman lähetit?
Ivanovski heilautti pikaisesti ja säikähtyneesti käsiään.
— Minkä sähkösanoman? Minkä sähkösanoman?
Sikerov kääntyi hitaasti hänestä poispäin.
— Siinäpä se! Ei sinun paikkasi ole tässä talossa!… Konna sinä olet!
Ja kaikki katsahtivat Ivanovskiin alta-kulmainsa.