Iivana pappi räpytti hämillään silmiään. Kaikki katsoivat häneen uteliaasti. Ruokasalin ovella seisoi Paulinkka ja katsoi myös häntä rauhattomin ja odottavin katsein. Ja tästä katseesta luki Iivana pappi, että Paulinkka tietää että hän on venheen nähnyt.
— En ole nähnyt mitään venhettä! — huusi hän hirveästi suuttuneena ja tuntien, kuinka veri kuumana aaltona syöksähti hänen päähänsä: — ei ole ollut koko venhettä! Ja… piru sinut vieköön minun kimpustani, salaurkkija!! Spioonin paikka on muualla!
Ivanovski hytkähti ja kyyristyi kuin kissa ennen hyppäystä.
— Mitäs te haukutte! — sanoi hän jo karkeasti: — Noin ei saa haukkua… Te olette pappi!
Jokin avara tunne valtasi Iivana papin sielun.
— En ole pappi — minä! — huudahti hän villisti nostaen nyrkkinsä hartioiden kohdalle ikäänkuin aikoen tuossa tuokiossa repiä yltänsä pappispukunsa: — en ole minä pappi e-nää! Vaan sinä, poistu silmieni edestä, ilmiantaja!
Hän siirrähti diakoonia kohden kuni haluten musertaa hänet tuohon paikkaan.
Muut papit syöksyivät väliin ja hillitsivät virkatoveriansa.
Tämä huusi:
— Viekää pois edestäni tuo roikale! Minä raastan hänet rikki!!