— Minä tahdon olla vapaa ihminen, palvella vapaata Jumalaa!
Portaiden edustalta kuului aisakellon kalkatusta.
Rämisevät ja kolisevat äänet täyttivät käytävän.
Etehisen aukitemmaistusta ovesta astui hätäisin askelin sisään rovasti, sinisen-kalpeana ja auki suin, josta huokui viheltävä hengitys. Hän hieroi käsillään rintansa alustaa pyrkien jotakin ilmoittamaan.
— Sa… Sa… San…
Mutta hän ei kyennyt saamaan sanaa suustaan.
Kääntyi ja riensi ulos horjuen.
Kaikki voihkasivat ja läksivät hänen jälkeensä.
Isä Iivana riensi rovastin kamariin. Siellä ei ollut ketään. Hän kumartui pojan ylitse. Tämä katseli avartunein, kuumeesta hehkuvin silmin.
— Poika! Tuntuuko sinusta kipeältä?