— Mutta koeta nyt ymmärtää minua! Hänhän karkasi rakastajan kanssa!
— No niin, sanoi Iivana pappi epäilevästi: — tällaisen kirjeen jälkeen en enää sitä ollenkaan usko. Huimapää, romantikko! Sepä tietty, kukapa voi sietää moisia aatteita… Mutta että tässä olisi jotakin rumaa… sitä en usko Vai oletko ennen mitään huomannut? Et suinkaan?
— En tosin! Mutta hän on viekas… viekas. Hän kykenee kaikkeen… vaikka mihin ilkeyteen. Häntä ei voi uskoa! Jo kauvan olen ollut hänen kanssaan epäsovussa… mutta olen salannut! Milloin hän itkee päivätpitkään, sulkeutuu huoneeseensa, istuu eikä tule ulos. Milloin kulkee häijynä pitkin huoneita, tarttuu jokaiseen sanaani, haavoittaa. Milloin mikin seikka ei ole hänen mieleensä. Sekaantuu seurakunnan asioihin, tuomitsee minun toimiani aivankuin se olisi naistenasia. Tässä tuonoin syntyi meillä kahakka muutaman talonpojan takia, joka tahtoi passia… Jo aikoja sitten oli hän tuuminnut lähteä pois talosta, jo aikoja! Ja kun minä sitten sain tämän kirjeen, — niin ihan menin sekaisin alussa… en silmiäni uskonut! Oli ilta, taisi yökin olla, ymmärrätkö… Olin juuri tullut kotiin pitäjältä… Niin siinä oli kirje vastassa… Minä syöksyin tiedustelemaan palvelijattarelta, rengeiltä. Ei kukaan tiedä mitään! Riensin kirkonisännän luo. Ei hänkään mitään! Mutta samalla kulkee tiakka kujalla ja naurahtelee: mihinkäs, sanoo, se teidän eukko sen lukkarin kanssa lennätti?… Sinähän tunnet, veliseni, sen Rudometovin, piispan isän sukulaisen! Varas ja ryöväri! Kiiruhdin kyytitaloon. Niin… niin se kävi…
Isä Matvein punanen naama rypistyi jälleen kuin pesusieni.
— Vai niin, vai niin, — jyrisi Ivana pappi. — Siispä teillä jo aikaisemmin on ollut sorasointuja… sitä en tietänytkään.
— Sorasointuja? Herrajumala! Häpeäjuttuja toki ollut on! Vaan mitäs se… Niitähän on kaikilla, ilman niitä ei päästä. Ei kaikille elämä ole makea. Ei sitä juosten vain mennä.
— Niinhän tuo on! — myönsi Iivana pappi.
Pihalla helisivät kulkuset ja lämpätti aisakello.
— No, — sanoi Iivana pappi, — asia on sotkuinen, kaupungissa sitten kaikki selvitämme. Mutta se vain on vilpitön neuvoni: elä ajattele siihen asti yhtään mitään, ja pääasia on ettet kaivele nenääsi… Sellaiset akat kuin sinun, veliseni, eivät siitä pidä. Eikähän kukaan räkää rakasta… Varustauppas nyt! Ehkä jotenkuten saamme asian korjatuksi.
— Mutta tuota, — virkkoi Matvei pappi alentaen jostakin syystä äänensä: — olisihan minun pitänyt tavata sinun vaimoasi… vaikka minua hävettääkin.