— En mie tierä.
Iivana pappi asettui häntä vastaan silmät pyöreinä.
— Kukas sinä itse olet? Sitä kai myös et tiedä! Voi sinä turkkilaisen turpa! Yhtä köyttä konnien kanssa… sen rosvojoukon kanssa? Vaan varrohan, kyllä minä teidän kaikkien perille vielä pääsen…
Hän palasi vaunujen luo jo vähitellen jäähtyneenä, ja puheli rengille, heittäen häneen teeskentelevän-vihaisia silmäyksiä:
— Kunhan tästä kaupunkiin päästään, niin vien sinut piispan luo… kastatan sinut siellä oikeaan uskoon! Sukoilija!
— Ka en mie tierä… En mie ole täkäläisiä… Kotikylässäni kaikk' tunnen. A tääll' en tunne! — puheli toinen.
— Suu kiinni! Istu pukillasi! Ja aja käyten.
Iivana pappi rymähti raskaasti vaunuihin, katsoi syrjäsilmällä vihaisesti veli Matveita, mutta sitten ei enää kestänyt pidätystään, vaan remahti itsekkin nauramaan.
— Siinä se on papin elämä! Naurakaa, naurakaa! Mutta kun asiaa oikein tutkii, niin ei ole surkeampaa pukua kuin pappisviitta ja leveälierinen hattu. Vaikka saisi piispansauvan kultanuppineen, niin yksi sama kunnia… Mutta herranenaika, mikä oikeus heillä on päästää toisen laitumille elukoitaan… joskohta papin niityille papin rukoja repimään! Äh, tietäispä kenen härät ovat, niin kyllä minä siltä ihmiseltä niskasuonet hieroisin hiekalla ja mudalla, niin ettei omissa häissänsäkään hyppisi! Mutta siinäpä se ässä on kun ei tiedä!
Iivana pappi osoitti leveällä kätten liikkeellä yli niittyjen.