— Ah mikä hallitsija se on! Millainen isäntä se on! Valtiollinen äly! Me ennustamme hänelle loistavaa virkauraa. Mikä mies… mikä tarkka mies!
Matvei puristi kätensä ristiin rintansa päälle, ikäänkuin rukoukseen valmiina, ja ravisteli pientä päätään.
— Sellaisia miehiä Venäjä tarvitsee, tarvitsee.
— Muistaakseni meidän pitäjän ukot tuontuostakin haukuskelevat jotakin
Pustovalovia… Taitaa olla tuttu nimi.
— Sepä on paha! Kova mies se on! Kihlakunnan keisari! Niinkuin kaupunki vanhurskasten avulla, niin pysyy isänmaa moisten miesten avulla pystyssä. Hän on niin sanoakseni ministeri, käytännöllisten asiain ministeri juuriaan myöten, joka ei tunne teoriaa, vaan valtioelämän praktiikan: Ilman sellaisia miehiä maamme turmeltuu, usko laimenee, jumalanpelko katoaa…
— Konstikas mies näenmä!… Ei, meidän maapäällikkömme on paljon yksinkertaisempi… häntä ei näy missään, joko hän nukkuu tai onkii kaloja, ja silloin kun virka-asioihin puuttuu, niin ei siitä muuta huomaa kuin että ukot huitovat hälle käsiään! Olkoon joku oikeassa tai väärässä, — hän saa rangaistuksen, joutuu putkaan… Mutta ollessaan hutikassa on hän vallan iloinen mies. Tässä yhtenä päivänä tuli kirkkoon. Edessä sattuu seisomaan uratnikka ja uutterasti rukoilla posmittaa odotellen rippileipäänsä, — sellainen paksuhko, pienehkö, ihan kaljupäinen mies. Vaan maapäällikkö on iso mies, ennen kornettina palvellut. Meni uratnikan seljän taakse, teki ristinmerkit ja losautti hartaan suutelon hänen kaljuunsa.
Iivana pappi nauraa hohotti.
— Tosiaankin yksinkertainen ja vaatimaton mies!
— Vaatimaton on meidänkin, vaikka viisas… Eikä vain viisas, vaan kuinka sanoisi… hiljaisesti viisas! Sellainen tapaus sattui tässä tuonoin ennen Vasiliperän kapinaa. Eräs talonpoika… varmaan sinullekkin tuttu, Nasarov… kapinoitsija ja valtiollisesti-rikoksellinen, omisti, minun tarkkojen tietojeni mukaan, täyden aitan viljaa. Minä vaadin että hän toisi minulle koko puudan siemenviljaa… Täytettyään pyyntöni hiljaa, virkkoi hän, luoden jälkeeni ilkeän katseen, kiristetyin hampain, juuri kun oli lähdössä: "Nylkyri!" — Kuinka? Vai niin törkeästi sinä pappia kohtelet! Tietysti heti riensin maapäällikön puheille. Ja mitenkäs kävi? Mitähän joku toinen hänen asemessaan olisi tehnyt? Pitänyt koko juttua joutavana? Vaan tämäpä kuulutti kokouksen, johon vaati saman Nasarovin, lähestyi kaikkien läsnäollessa minua ja pyysi siunausta. Sitten kääntyi kokouksen puoleen ja sanoi: "Kas tällaisella kunnioituksella ja hartaudella on meidän kääntyminen hengellisen säädyn edustajain puoleen. Vaan, sinä Nasarov, mitä olet suvainnut tehdä? Sinun puolestasi minä täten arvoisalta papiltamme anteeksipyysin. Mutta mitä minun on tekeminen sinun suhteesi? Millaisen rangaistuksen ansaitset menettelystäsi?" Niin se sanoi… ja sitten…
— No mitäs sitten?