Kuultuaan kulkusten helinän portilla, astui tulijoita kohtaamaan myös itse Skvortshiha, "kypsänä ja makeana", kuten hänestä papisto ylistellen sanoi. Vierasvaraisesti remahtivat portit heti auki; ilmestyivät rengit ja saivat hoitoonsa hevoset, joita kauvan taluttelivat edestakaisin pitkin pimeää solakatua. Vieraille annettiin paras huone — talonväen sali avaroine itämaisine uudinvuoteineen — valoisine seinäpapereineen ja akkunoilla seisovine geranium-kukkineen. Heti kun papit olivat päässeet sisään, kantoi heidän kintereillään mahdottoman kookas palvelijatar sisään mahdottoman kookkaan samovaarin, ja heti samalla ilmestyi myös emännän musta kissa kiemailevine liikkeineen.
Tiakka luikki sisään heti pappien perästä. Lampun valossa hän näytti kuivalta, pitkältä, kolkolta mieheltä, jolla oli yhteen sykkyrään kähärtyneet hiukset päälaella, terävä nenä ja aivankuin säikähtyneet silmät. Milloin hän vaipui synkäksi, milloin hilpeni iloiseksi, — mutta hänen iloinen äänen sävynsä teki oudon vaikutuksen ikäänkuin olisi hänessä nauranut itsensä-hirttänyt ihminen. Hän oli läpeensä rauhaton: milloin nousi seisomaan, milloin istuutui, milloin piilotti kädet taskuihinsa ikäänkuin etsien niiden syvyyksistä jotain unhoitettua, milloin hän kömpelösti niillä teki liikkeitä, niin että hänen varjonsa vuoroin taittui ja taipui.
— Kuinkas nyt on lapsiesi laita, tiakka? — kysyi Iivana pappi peseydyttyään ja puistellen pölyistä viittaansa.
— Antun, sen nuoremman, ajavat pois seminaarista.
— No mistä syystä?
— Tietääpä tuon mistä syystä ajavat… Urhoollisuudesta!
Iivana pappi naurahti:
— Ja sitä, sinä tiakka, kummastelet!
Tiakka hujautti kämmeniään harittaen sormiaan ja kuuristui kokoon aivankuin varustautuen lentoon lähtemään.
— Vaan minäpä en salli Anttuani loukata, en salli! — huudahti hän intohimoisella ja kiusautuneella äänellä: — mitä he hänestä tahtovat tehdä? Sellaisenko rapajuopon kuin joksi isänsä on tullut? Minä lähden tästä vielä keisarin puheille! Anttu poikaani minä en vaihtaisi tuhanteen Petroviin tai Pavloviin. Sillä oman Anttuni minä… Voi taivasten Herra sentään… Minun Anttu poikaseni!