Vasta puolen vuoden kuluttua saapui toimitukseen pyyntö palkkion lähettämisestä — jonnekkin Solvitshegodskiin.
Mutta ilman kirjeenvaihtajia ei lehti kuitenkaan jäänyt. Paikkakuntalaiset alkoivat kirjoitella, kirjoitella kaikesta: — "kastelemattomista kaduista", "kulkurikoirista", "tuntemattomilta tuvilta kaupunkiin tulvivasta väestä, joka etsi ansiotöitä", "kerjäläisten ja kulkurien kasvavasta laumasta" ja yhtärintaa "poliisin toimettomuudesta", "rikosten kehityskulusta omaisuutta vastaan", "haureuden tavattomasta lisääntymisestä", "holhouslautakunnan järjestämäin tee-anniskelujen hyväntekevästä vaikutuksesta väestöön", "juhlallisesta rukoushetkestä piiripäällikön läsnäollessa veljesten Kandaurovien tehtaan avajaisissa, jossa tilaisuudessa pappi Joonas Luostarinen piti liikuttavan puheen isäntien oikeuksista ja palvelusväen velvollisuuksista…"
Totisesti on kaupunki Shitnitsa muuttunut 25:den viimeisen vuoden kuluessa.
Sinne on ylpeästi kohonnut elevaattori, rakennettu insinööri-mekaanikko Beresinin järjestelmän mukaan. Päälinjalta kaupunkia kohti ulottuu haararata. Se on kaunistettu kaikellaisilla rakennuksilla, katusilloilla, sähkövalolla sekä uudella kellotornilla naisluostarin vieressä, joka torni on kiev-petsherskiläistä mallia. Jyvä-aittojen takalistoon on kasvanut kauppaloita ja esikaupunkiosia, tosin pimeitä ja likaisia, jo syntyessään tuhrautuneen ja rappeutuneen näköisiä, mutta jotka lisäävät kaupungin väkiluvun 15:destä 30:een tuhanteen. Kuten ennenkin kitisevät Shitnitsassa yötä päivää vieläkin viljakuormat, ja hinaajahöyryt kiljuvat kilpaillen Kandaurovin veljesten tehtaan kumean ulvonnan kanssa. Mutta ei näy enää entistä määrää kyyhkysiä, eivätkä talonpojat enää anna kaupungille tuota loppumattoman juhlan näköä. Kuormien perässä astelee nyt nääntyneitä, likaisia ihmisiä repaleisissa karvanutuissaan, alakuloisina ja nälkäisinä. Ja kaupunkilainen on jo unhoittanut entisen ystävyytensä heitä kohtaan. Seisten portillaan; lakki nenälle painuneena, mielessään hautoen huonoja aikoja, seuraa hän heitä nyrpein katsein, tuontuostakin vihaisesti huudahtaen:
— Ka mihin te siinä matelette, sen roistot!! Mutta maalaisia yhä vain tulla vuovaa loppumattomana jonona rattaille retustettuine vasikoineen, vihaisesti karjahdellen kurjille hevoskaakeilleen ja alamaisesti kiskaisten päästään riekaleiset lakkinsa nähdessään kunnianarvoisia henkilöitä sinisissä kauhtanoissa ja kiiltosaappaissa, joiden varsissa helisee viinapulloja.
— Teidän arvonne… Mihinkäs tätä viljakultaa nyt varistetaan?
"Maalaiselot" olivat nyt vaihtuneet "porvali" ja "arenti-eloiksi".
Aivan kuin peili heijasti kaupunki koko kihlakunnan vienti-liikettä.
Uudet valloittajat olivat nöyryyttäneet kaupungin!
Shitnitskiläinen asukas, ollen myötätunteiltaan kovin vaihtelevainen, näyttelee nyt itsetyytyväisellä ylpeydellä matkustajille kaupungin uusia merkillisyyksiä: noita kokonaisia tontteja täyttäviä, kömpelönkolkkoja, jos kohta valiomallisia taloja — tylyn ja raskaan arkkitehtuuri-mielikuvituksen luomia, jotka siellä seisovat kauppiassäädyn palveluksessa.
— Tästä meidän suuresta kylä-resustamme se on paisunut kerrassaan kaupunki! — haastelee hän imelästi nauraa hihittäen: — aletaan jo puhella "shitnitskiläisestä sivistyksestä…" heh, läänin pääkaupunki tästä vielä pamahtaa! Suvaitkaahan udella, mimmoisia rakennuksia meillä täällä joka nurkassa rehoittaa! Tottatosiaan niitä voi sanoa taloiksi… heh!