— Tupakoitko sinä?! — virkkoi Iivana pappi.
Nauraen huudahti toinen:
— Se on naisemansipatsioonia!
Ja alkoi pyörittää pappia pitkin lattiaa.
— Voi kuinka minusta on hauska! Kuinka hauska!
— Mikä sinulla on? — neuvotonna rypistäen kulmiaan kysyi Iivana pappi: — aivanhan sinä olet kuin omasta itsestäsi irti! Arvoisa rouva, maatushkaksi mainittu… ja nyt kuin tytön letukka!
Paulinkka irtausi papista, viskautui sohvalle paiskaten päänsä selkänojaa vasten, tulipunaisena kasvoiltaan, ja raskaasti läähättäen naurun seasta jäi katsomaan aurinkoa läpi akkunan.
— Katsohan! Aurinko kurkistaa akkunaan! Aivan kuin ensikerran sen näkisin! Aurinko. Armas aurinko! Kuinka kirkas se on! Kuinka siitä huokuu hellettä ja hilpeyttä!
Mietteliäs ilme laskeusi vitkaan hänen kasvoilleen ja puna pakeni niiltä.
— Ivan Vasilitsh, minähän… olen paennut Matvein luota.